Viikonloppuna Joensuun Mehtimäen urheilupyhätön hallitiloissa ratkotaan tämän talven pesäpallon hallimestari miesten osalta. Kovien ja ennakkoon tasaiseksi povattujen pelien lohkojako on seuraava. A-lohkossa pelaavat Pattijoen Urheilijat Raahesta, Koskenkorvan Urheilijat Ilmajoelta sekä Vimpelin Veto. Näistä ykkönen jatkaa sunnuntaina finaaliin, kakkonen pronssiotteluun ja kolmonen sijoitusotteluun sijoista 5-6.

Varhain aamulla yhdeksältä aloittaa B-lohko, jossa isäntäjoukkue Joensuun Maila kohtaa sarjatulokkaan Seinäjoen Jymy-Jussit, joka syntyi viime kauden päätteeksi perinteisten Nurmon Jymyn sekä Seinäjoen Maila-Jussien fuusion myötä. Näiden lisäksi kolmantena lenkkinä heistä mittaa lohkossa ottaa viime syksyn Suomen mestari Sotkamon Jymy. Samoin kuin edellä, näistä huomisen paras pelaa sunnuntaina finaalissa, toinen pronssiottelussa ja viimeinen sijoista 5-6.

Kaikissa joukkueissa on tapahtunut verrattain näkyviä, mutta kiinnostavia muutoksia. Sotkamon Jymy on taas nuorentunut ja Kainuun ZSKA pyrkii taas tekemään sukupolvenvaihdoksen hiipien, mutta tehokkaasti. Vimpelin Veto menetti mm. Jere Dahlströmin ja viuhkavelho Miika Rantatorikan, mutta sai tilalle Mikko Rantalahden, Perttu Hautalan ja pelinjohtajakseen Risto Ojanperän.

Pattijoen Urheilijoiden merkittävimmät muutokset ovat Marko Rasinkankaan lopettaminen ja Jukka-Pekka Vainionpään irtautuminen joukkueesta. Heidän tilalle teräskaupungin joukkueessa nähdään lahjakkaita nuoria Oulun seudulta. Koskenkorvalle on löytänyt kokeneet ja osaavat Mikko Haukkala, Sami Karjala sekä Jere Dahlström, pois on lähtenyt Pelkosen Marko ja Tallbackan Tuomas. Miten tämä näkyy taktiikassa näiden kahden joukkueiden välillä? Se selviää enemmän taas huomenna.

Viimeiset kaksi joukkuetta, Joensuun Maila ja Seinäjoen Jymy-Jussit ovat eri tilanteessa. JoMa on vahvistunut Juha Niemen, Hannu Kiukkosen, Tuomas Jussilan ja superlupaus Henri Litmasen myötä.  Pelinjohtopuolellekin uutta on Vesa Varosen siirtyminen Kiteeltä kakkospelinjohtajaksi ja Mikko Pirhosen paluu juurilleen valmentajaksi isolta kirkolta eli Helsingistä.  Uusi seinäjokelainen joukkue on koonnut tähtisikermän kahdesta aiemmasta joukkueesta. Lisänä sytykettä Seinäjoen pesisnousuun tuovat Markku Hylkilä Kankaanpäästä ja Hotakaisen Ville Vimpelistä. Viuhkan varressa tuoreessa joukkueessa on Sami-Petteri Kivimäki.

Otteluohjelma

9:00 Joensuun Maila vs. Seinäjoen Jymy-Jussit
11:00 Pattijoen Urheilijat vs. Koskenkorvan Urheilijat
13:00 Jymy-Jussit vs. Sotkamon Jymy
15:00 Koskenkorvan Urheilijat vs. Vimpelin Veto
17:00 Sotkamon Jymy vs. Joensuun Maila
19:00 Vimpelin Veto vs. Pattijoen Urheilijat

Pysykää kanavalla :)