On vaikeaa käsittää joitakin asioita. Usein tuntuu kuin olisi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hyvinkään suru tuntuu sisällä. Viime kesänä kävin katsomassa säältään ja tapahtumiltaan vaihderikkaan ottelun Hyvinkään Pihkalan kentällä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin tällä kentällä katsomassa ottelua, vaikka lajia olen jokseenkin aktiivisesti jo seurannut yli kaksikymmentä vuotta.

Tänään kuuntelin puoli yhdeksän uutisista nuorisotyön pitkäaikaista ammattilaista Olavi Sydänmaanlakkaa ja mietin sitä, miten moneen asiaan voi yhtyä. Yhteisömme on jossain vaiheessa muuttunut sellaiseksi, että harvoin kysellään naapurin kuulumisia tai harvoin lainataan sokeria, maitoa tai jotain naapurista. Muistan lapsuudestani sen, kun pullatarpeita vanhempani pyysivät käymään lainaamassa. Yhteisön sijaan asumme kukin tahoillamme, usein vain yksilöinä.

Otan osaa ja toivon voimia jokaiselle, joita Hyvinkään tragedia jollain tavalla koskettaa.