Naisten Superpesiksessä käytiin tänään yksi ottelu, kun Vihdin Pallo kävi Helsingissä. Tällä kertaa kotijoukkue Roihu-Pesis oli vahvempi ja saalisti näin toisen voittonsa tällä kaudella jaksoin 2-0 (2-0, 2-1). Kotijoukkueelle yhtä vaille kaikki juoksut lyönyt Maija Merivalo palkittiin joukkueensa parhaana kakkospalkinnon sai Emilia Huutoniemi. Vihtiläisjoukkueen parhaana palkittiin Marika Karhu ja kakkospalkinnolla Annika Färm.

Vimpelin Veto saavutti tänään Sotkamon Hiukan stadionilla miesten superpesiksen kärkiottelussa 300:n lyödyn juoksun rajan ottelun toisella jaksolla. Veto oli läpi kärkiottelun vahvalla lyöntipäällä, mutta taipui lopulta Sotkamon Jymylle jaksoin 2-1 (1-5, 6-5, 1-0). Kotijoukkueen ratkaisija oli supervuorossa tällä kertaa kahden palon tilanteessa joukkueen kakkospalkittu Kosti Rautiainen, joka löi ykkösrajasta läpilyönnillä ykköstilanteessa Niilo Piiponniemen kotiin. Kotijoukkueen ykköspalkinnon sai viidennen kunnarin tälle kaudelle lyönyt Toni Kohonen. Vimpeliläisten ykköspalkittu oli avausvuoroparissa kunnarin taiteillut Sami Haapakoski, joka rikkoi myös 700:n tuodun juoksun rajan ensimmäisenä Superpesiksessä ja kakkospalkittu vahvasti etenijänä ja hyvin ulkokentällä paloja järjestellyt Mikko Kanala.  

Kiteen Rantakentällä kotijoukkue Kiteen Pallo-90 taipui pudotuspelipaikasta yhä taistelevalle Kouvolan Pallonlyöjille jaksoin 0-1 (5-5, 5-7). KPL:n viimeiset vastustajat ovat Joensuun Maila kotona ja Hyvinkään Tahko vieraissa, kun Koskenkorvan Urheilijoilla on edessä huomenna Kankaanpään Maila kotonaan, samoin JymyJussit ja vierasottelu Jyväskylän Kiriä vastaan. Joukkueiden piste-ero on tällä hetkellä neljä ilmajokelaisryhmän eduksi. Illan ottelussa vieraiden parhaan pelaajan palkinnon sai Sasu Toikka ja kakkospalkinnon Juho Toivola. Kiteeläisjoukkueen parhaana palkittiin Toni Laakso ja kakkospalkinnolla Ville Posti.

Hyvinkään avaralla kentällä Hyvinkään Tahkon vieraana kävi Joensuun Maila, joka voitti jaksoin 0-2 (2-7, 4-11). Vieraiden parhaana palkittiin Jonne Kemppainen ja kakkospalkinnolla lyöjätykki Juha Niemi, joka jäi kolmen juoksun päähän sadan lyödyn rajasta runkosarjassa. Silti Niemi löi tämän kauden kunnarinsa nro 10. Kotijoukkueen parhaana palkittiin mailataituri Pasi Kokkonen ja kakkospystillä Timo Rantatorikka.

Alajärven Ankkurit taipui tiukassa koitoksessa Pattijoen Urheilijoille jaksoin 0-1 (2-2, 3-4). Kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon ottelun tauottua haki itselleen Janne Kivipelto ja kakkospalkinnon sai koppari Viljo Sillanpää. Vieraista parhaan pelaajan palkinnon sai Pertti Mäkelä, joka ei tänään kuitenkaan onnistunut kotiutustehtävissään ja kakkospalkinnon Marko Pelkonen.

Seinäjoen JymyJussit takoi tänään Jyväskylän Kirin ulkokentästä kymmenen juoksua, kun joukkue voitti ottelun Nurmossa Skaala-Areenalla jaksoin 2-0 (7-4, 3-0). Illan parhaana palkittiin kotijoukkueesta Mikko Vainionpää ja kakkospalkinnolla Ilari Siutla.  Vieraiden parhaana palkittiin Robert Tallbacka ja kakkospalkinnolla Taneli Rantatorikka. Supervuoro tavoitti Nurmosta sadan lyödyn juoksun rajan tämän kauden runkosarjassa ylittäneen Jukka-Pekka Vainionpään.

Mitä "Jukkis" tuumasi pelin päätyttyä tilastoteosta, siitä alempana.

Millaista oli saavuttaa sadan lyödyn juoksun rajapyykki kotikentällä?
- Kyllä se oli hieno juttu ja vielä Nurmossa Skaala-Areenalla jolla olen nuoruus vuoteni pelannut. Kyllä lämmittää mieltä.

Jos kotikenttää et saa nimetä, mikä on suosikkikenttäsi lyöjäjokerin näkökulmasta Superpesispaikkakunnilla?
- Vimpelin Saarikenttä ilman muuta. Yleisö yksi syy tähän, mutta myös yksi suosikkikenttiä on Rännäri Raahen Pattijoella.

Kuinka paljon saat käyttää lyöntiratkaiuihisi tilanteen antamaa luovuutta vai saneleeko  aiemmin sovittu pelitapa sinulle paljon tilanteeseen?
- Kyllä päätän pääasiassa aina itse mitä lyön ja millä merkillä otetaan kotia mutta myös tulee hyviä vinkkejä pelinjohtajilta.

Mitä vinkkejä annat  lyöjäjokeriksi haaveilevalle juniorille?
- Harjoitelkaa monipuolisesti lyöntejä ympäri kenttää. Siinä paras tipsi. :) 

Supervuoro onnittelee Jukka-Pekka Vainionpäätä ja Sami Haapakoskea tilastorajojen rikkomisesta.