Pahoittelut, että blogi on ollut jäissä sitten juhannuksen. Omassa elämässä on tapahtunut sellaisia asioita, mitkä ovat läheistä harrastusta kiusanneet, mutta eipä latistuta, kun finaalit ovat tänään katkolla. On aika ojentaa ”nimellisiä palkintoja” eri puolille maata.

Vuoden sivulaiton: Entisen superpesispelaaja Antti Tokkarin toisutuva negatiivinen kirjoittelu eri seurojen toiminnasta ja liiallinen Sotkamon Jymyn käsittely Urheilulehden palstoilla. Olisi kivaa joskus lukea, värikkäästä kielestä tunnetua Tokkaria myös positiivisten asioiden suhteen.

Vuoden takalaiton: Koskenkorvan Urheilijoissa huipputyötä vain vuoden tehnyt pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki jättää työn kesken ja siirtyy syksyllä aloittaa ensi kuun alusta pesäpalloliiton kilpailupäällikönä. Pirteistä otteista ja syvällisesti otteluihin perehtynyt Kivimäki säätelee jatkossa toimia näin liiton haalareissa päällikkötasolla.

Vuoden piristysruiske: Allekirjoittaneen kokema kesäsade lajin parissa neljällä eri paikkakunnalla. Kaatosade yllätti katsojat lämpimän päivän aikana niin Hyvinkäällä, Kiteellä, Kouvolassa kuin Sotkamossakin.

Vuoden valoilmiö: Upean kauden Sotkamon Jymyn paidassa pelannut etenijäjokeri Niko Korhonen. Finaalit ei paina, kun katsotte etenijätilastot runkosarjaa myöten, eikä ainoastaan miesten superpesiksen osalta.

Vuoden koppilyönti: Liian imelä kotiinpäin vetäminen Nelonen Prolla finaalien aikaan ”asiantuntijoilla”.

Vuoden kunnari: Kiteen Pallo-90:n upea tason kohotus ensimmäisen surkean puolivälierän jälkeen, kun pelinjohtaja Vesa Varonen herätti pelinjohtajana nuorekkaan joukkueensa. KiPa-90 pelasi huikean pelin Sotkamon Jymyä vastaan toisessa puolivälieräottelussa.

Vuoden palo: Kouvolan Pallonlyöjien edustusjoukkueen katsomoon asti huokunut apatia joukkueen sisällä, miten paljon nelossijasta olisi paremmalla yhteishengellä ollut matkaa kauden lopun tv-peleihin.

Vuoden taitolyönti: Viinijärven Urheilijoiden kauden viides sija naisten superpesiksessä, ensi kaudeksi sama taso on saavutettavissa saman tason pelinjohtajam johdolla, kun pelaajistoa parannetaan pienillä vahvistuksilla ja sen jälkeen tie on rakennettavissa mitalipeleihin, vuonna 2013 kenties jo mitaleille.

Vuoden lajiteko: Sotkamon Jymyn Aki Oravan roolivaihdos kotiuttajaksi, mies pelasi hyvin niin vanhassa kuin uudessa roolissakin.

Vuoden näpy: Porin Pesäkarhujen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko lähtee kakkostien toiseen päähän töihin eli Porista Helsinkiin, kun eilen päättyi kahdenkymmenenviiden vuoden pelinjohtajaura. Uusi haaste on Superpesiksen toimitusjohtajan pesti.

Vuoden valmennuskaksikko: Sotkamon Jymyn ”nuorisovalmentajat” Juha-Matti Halonen ja Petri Lindsberg valmensivat a-pojat mitalilpeleihin, b-pojat finaaliin ja Sotkamon Jymyn valmentajina tsemppasivat kakkosjoukkueen ykköspesikseen.

Vuoden läpilyönti: Etelä-Suomessa voi nousta Superpesikseen pelaamallakin, naisissa Vihdin Pallo palaa kaudelle 2012 Superpesikseen.

Vuoden hurlumhei-fiilis: Alkukesän ottelussa Pihkalan stadionilla kotijoukkue löi kaksi kunnaria, kun Hyvinkään Tahko kohtasi Sotkamon Jymyn. Kolmetoista juoksua tehnyt kotijoukkue jäi ilman sarjapisteitä.

Vuoden yllätyskotiutus: Jussi "Nalle" Viljasen paluu Jyväskylän Kirittärien taustajoukkoihin vaikeuksilla alkaneen välierien aikaan.

Vuoden comeback: Kankaanpään Maila palasi superpesikseen ja suoraan playoffeihin. Nuori pelinjohtaja Tomi Niskanen sai kokeneesta joukkueesta paljon irti, mutta metaliaineksia ei vielä jaettu satakuntalaisjoukkueen pelaajien kaulaan.

Vuoden ykköspalkinto: Sotkamon Jymyn ennätyksellinen mitaliputki, kaksitoista mitalia yhteen menoon Superpesiksessä on kova juttu.