Porin Pesäkarhut - Jyväskylän Kirittäret

Avausjakso
Naisten finaalin ratkaisu nähtiin vasta kotiutuskisassa, mutta ennen sitä oli jo yleisöä hemmoteltu yllin kyllin. Avausjakso meni Jyväskylän Kirittärien hallinassa. Jo ensimmäisessä sisävuorossa Aino-Maija Haapamäki löi ja joukkueen kipparin Kira Andersson juoksi avausjuoksun kotipesään. Toisen vuoroparin alussa Porin Pesäkarhujen Susanna Puisto onnistui kotiuttamaan Emilia Itävalon. Tasoittavalla vuorolla jyväskyläläisjoukkue teki kaksi juoksua, ensin Emma Nieminen löi ja Laura Määttä toi, hetkeä myöhemmin Riikka Karppinen löi ja Virpi Hukka toi lukemiksi 1-3. Kolmannen tasottavalla nähtiin Kirittärien toimesta vielä kolme juoksua, ensin harhaheiton auttamana kotiin saapui Mira Kolehmainen lukemiksi 1-4. Jakson kaksi viimeistä juoksua oli saman kvartetin käsialaa kuin edellisen vuoroparin juoksut eli Nieminen löi Määtän kotiin ja heti sen jälkeen Karppinen Hukan. Jakso Kirittärille 1-6.

Toinen jakso
Toisella jaksolla nähtiin kyllä tilanteita kummallakin joukkueella, mutta juoksut jäivät paljon vähemmäksi kuin avausjaksolla. Toisen alussa jälleen toistettiin lähihistoriaa, kun harhaheiton aikana kotiin riensi Kolehmainen. Toisen tasoittavalla Pesäkarhujen Puisto löi kotiin Venla Rapilan ja kolmannen tasoittavalla sisävuorolla Riika Räsänen löi jakson päätöslukemat 2-1. Kotiin saapui jälleen Rapila.

Kotiutuskisa

Kotiutuskisassa nähtiin kaksi kierrosta, ensimmäisen viiden lyöjän aikana Pesäkarhujen Räsänen kotiutti Henna Jukan ja Meea Lehtinen Milla Lindströmin. Kirittärien kavennuksesta vastasi ensin Karppinen, joka kotiutti Hukan ja tasoituksen löi Vera Vikström, joka kotiutti Määtän. Pesäkarhut ei onnistunut toisella kolmen lyöjän kierroksella kertaakaan. Kirittärien viimeinen pari sitä vastoin onnistui eli Marjukka Urpelainen löi kotiin Haapamäen ja näin ollen kotiutuskisa Kirittärille lukemin 2-3 ja koko ottelu jaksoin 1-2 (1-6, 2-1, 2-3).

Joukkueiden parhaina palkittiin Pesäkarhuista Venla Rapila ja Kirittäristä Emma Nieminen. Kolmostilanteet Kirittärille 11-17 ja yleisöä: 352.

Alla kummankin joukkueen halli-SM:n tilastot.

SM-hopeaa, Porin Pesäkarhut:

pesakarhut-tilastot.jpg

Suomen mestarit, Jyväskylän Kirittäret:

kirittaret-tilastot.jpg

Supervuoro onnittelee SM-mitalisteja!