Supervuoroblogin ensimmäinen haastattelu kohdistuu sunnuntaina sarjassa avauspisteet ottaneen Sotkamon Jymyn markkinointivastaava Jimi Heikkiseen, joka löi Kiteen Palloa vastaan kotikentällä sunnuntaina kauden ensimmäisen kunnarinsa. Eilen hän oli mukana pelaamassa Jyväskylässä Hippoksen stadionilla, kun joukkue voitti toisen perinteisen pesäpalloseuran eli Jyväskylän Kirin.

Tuore nettisivuun ilmeen muutos kuvastaa Heikkisen sanojen mukaan seurassa tehtävää kehitystyötä pitkällä tähtäimellä.
- Paluu tulevaisuuteen teemalla on tarkoitus kertoa, että tänäkin vuonna seurassa saa näytön paikan moni nuori.

Etenkin Mikko Kemppainen ja Lauri Kivinen ovat vastuullisissa rooleissa, Kivisen rooli ulkopelissä on muun muassa kakkoskopparina ja Kemppainen on samalla kenttäpuoliskolla haastavissa polttajan tehtävissä.

Markkinamies Heikkinen pystyy kuitenkin ottelupäivänä keskittymään pelkkään otteluun eikä kapeasta organisaatiosta huolimatta miehen tarvitse muuta tehdä pelipäivinä. Miten hän näkee kaksoisroolinsa joukkueen sisällä?
- Koen, että minulla on näkemystä lajista laajemmin. Sotkamon Jymyn sisällä ajattelemme niin, että kun laji menee eteenpäin, Jymy meneemyös. Ja kyllä asioiden yhdistäminen näkyy kentälläkin positiivisesti.Siellä ei tarvitse työasioita miettiä vaan siellä saa toteuttaa itseään.

Jimi Heikkinen Superpesiksessä

Tilastot runkosarjassa
Ottelut: 262
Kärkilyönnit: 817
Lyödyt: 52
Kunnarit: 5
Tuodut: 138

Tilastot ylemmissä pudostuspeleissä
Ottelut: 104
Kärkilyönnit: 285
Lyödyt: 30
Kunnarit: 2
Tuodut: 29

SM-mitalit: 5 kultaa, 3 hopeaa
Itä-Länsi -ottelut: 3
Seurat uran aikana pelaajana: Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy
Tällä hetkellä: Kärkilyöntitilaston 6. sija