Superpesiksen alkuun on enää kaksi yötä tai juniorien osalta superpesis on jo käynnistynyt, mutta sunnuntaina käynnistyy miesten superpesis. On silti ehdottoman tärkeitä syitä käsitellä pikaisesti talven ajan sekä viime hetkien kuumaakin kuumemmat siirtohuhut ennen kauden alkua, että jokainen on varmasti perillä, mitä lajiin kuuluu.

Eri paikkakunnilta on kuulunut Supervuoroon huhuja siitä, että makkaranmyyntiin tarkoitetun kopin sijainti on pitänyt vaihtaa elintarvikeviranomaisten ja paloviranomaisten kehoituksesta, että mahdollisesti palaneen makkaran käry ei tuoksuisi liikaa kentälle häiritsemään sisävuorossa olevan joukkueen peliesityksiä. Onko tämä sitten kotijoukkueen vai vierasjoukkueen etu kauden aikana? Se jää nähtäväksi, mutta on ehdottomasti syy, joka kannattaa todella hyvin huomioida omaa joukkuetta kannustaessa kohti sarjapisteitä runkosarjassa sekä kiivastunnelmaisissa pudotuspeleissä.

Talven aikana Supervuorolle tulkin jo siirtohuhulle vahvistus, että perinteinen Linnalan pesäpallostadion jää Imatran Pallo-Veikkkojen edustuspeleistä pois ja joukkue siirtyy Ukonniemen kentälle pelaamaan. Etelä-Karjalasta Supervuorolle on kantanut huhuja Putous-sarjasta tutun Anskun miesystävä pelaisi talvella jääkiekkoa, mutta tämän kesän pesäpalloa IPV:n tämän kauden joukkueessa. Vahvistusta en ole tälle saanut eikä sitä ole internetin hakukoneita käyttäen saanut sen enempiä lisätietoja, mutta viisaampien tieto otetaan vastaan ilomielin. Joka tapauksessa joukkue on asettanut tavoitteeksi kesän päätteeksi nousun superpesikseen kaudelle 2017, jolloin myös Imatralla pelataan Itä-Länsi -ottelut.

Etelä-Pohjanmaalta huhuillaan myös kummia. Erittäin vahvat huhut Vimpelistä kertovat, että Saarikentän kotijoukkueen kopissa olisi Henri Puputti vaihtanut paikan Mikko Rantalahden entiselle paikalle. Viimeinen lyöjä-blogia kirjoittava vimpeliläinen pesäpallon ystävä suostui kertomaan Supervuorolle, että toiveissa on, että Pudulla pysyy kuitenkin yhä räpylä kädessä. Näin salamyhkäistä se on aina pari päivää ennen kauden alkua tai syksyn loppuotteluita. Toisaalta pienet ovat piirit eikä mikään yleensä pysy salassa tai tieto ainakin ehtii muuttua matkan varrella varsin monta kertaa

Toimitsiojiden paikka koskee myös siirtohuhuja, pöytäkirja jatkossa tulee kirjoittaa kolmen metrin päässä kentän rajasta. Tähän voidaan hakea erikoislupa eri syillä mitä ilmeisimmin, kunhan siirto tehdään liittoon asianmukaisella lomakkeella sähköisesti vähintään tunti ennen peliä. Pelinjohtajan viuhkaa ei kuulemma saa antaa enää väliaikaisesti joukkueen saavuttua vierasottelussa pukukoppiin henkilöltä toiselle kuin lääkärintodistuksella. Sen toimittaminen riittää jälkikäteen. Tämä on kuulemma taas niitä sotkamolaisten kotkotuksia, johon joukkue sai tukea toiselta menestysseuralta Lapualta.

Naisten supepesiskesssä ei olla enää huhujen kimpussa, kun kerrotaan tähän loppuun vielä, että Carita Toiviainen siirtyi tälle kaudelle Porin Pesäkarhuista Lapuan Virkiään ja Saara Suomalainen Viinijärven Urheilijoista Lappeenrannan Pesä Yseihin. Miesten puolella eniten parranpärinää aiheuttivat ilmeisesti Jouni Itävalon seurasiirto Joensuun Mailasta Kankaanpään Mailaan sekä Toni Laakson siirtyminen Kiteen Pallo-90:stä Kouvolan Pallonlyöjiin. Lisää siirtoja on luvassa kauden aikana, joku katsojakin saattaa siirtyä pilvisemmältä paikalta aurinkokatsomoon. Hyvää pesiskesää kaikille. Pysykää kanavalla. Luvassa on varmasti erinomainen pesäpallokesä, josta riittää puhetta ja viestintää eri julkaisuissa.

Miesten avauskierroksella pelataan seuraavat ottelut:
klo 13

Koskenkorvan Urheilijat - Kempeleen Kiri
Joensuun Maila - Vimpelin Veto
klo 17
Alajärven Ankkurit - Seinäjoen JymyJussit
Kouvolan Pallonlyöjät - Pattijoen Urheilijat
Oulun Lippo - Kiteen Pallo-90
klo 18
Jyväskylän Kiri - Hyvinkään Tahko

Naiset aloittavat keskiviikkona 12.5. klo 18 kolmen ottelun jyrinällä, kamppailuissa kohtaavat
Jyväskylän Kirittäret - Lappeenrannan Pesä Ysit
Kajaanin Pallokerho (Vaara-Pesis) - Kempeleen Kiri
Seinäjoen Maila-Jussit - Viinijärven Urheilijat.