Kankaanpäästä syntyisin oleva urheilutoimittajaopiskelija Jussi Valli vieraili eilen Ruskeasuon urheilupuistossa Helsingissä.  Siellä käytiin miesten tämän kauden ensimmäinen SM-finaali. Vastakkain oli Espoo Expos ja Malmi Bullets. Ottelu oli Vallin ensimmäinen uuden lajin parissa. Synnyinseuduillaan hän pelasi ala-asteikäisenä Kankaanpään Mailassa. Tällä hetkellä hän pelaa kuntoilumielessä Etelän Pesiksen harrastesarjaa.
 
Millainen oli aiempi kokemuksesi baseballiin?
- TV:stä olen jonkin verran silmäillyt lajia, aloittaa Jussi Valli.
 
Sääntökirjaa ei miehellä ollut mukana.
- Tunsin säännöt pääpiirteittäin, loppujen lopuksi baseballinkin säännöt oppii aika nopeasti, kun jaksaa vähän vaikka itsekseen niitä tutkiskella, kertoo Valli
 
Mitä yhtäläisyyksiä löysit lajista pesäpalloon nähden?
- Loppujen lopuksi yhtäläisyyksiä on aika vähän pesäpalloon verrattuna. Se, että baseballissa on myös neljä pesää ja toki se, että lyödään palloa ja tavoitteena on juoksu. Muun muassa koppisääntö ja pallon syöttäminen ja lyöntiin liittyvät asiat ovat baseballissa aivan erilaisia kun pesäpallossa, jatkaa Valli.
 
Heräsikö kiinnostus kokeilemaan baseballia?
- Laji vaikutti kyllä sen verran mielenkiintoiselta, että voisin kokeilla baseballia,  jos vaan sopiva seura löytyy. Vaikeinta varmaan lajissa on lyöminen, ulkokentällä pesäpallon tuottama pelisilmä helpottaisi pelaamista varmasti myös baseballissa, hän miettii.
 
Oliko Suomessa käydyssä baseball-ottelussa ns. Amerikan meininki vai oliko pelistä saatu suomalainen tapahtuma aikaan?
- Ei ainakaan päivän ottelussa ollut ns. Amerikan meininkiä. Ottelussa ei ollut edes kuulutusta. Se on kuitenkin plussaa että kuulee valmentajien ja pelaajien kanssakäymisen kun pääsee olemaan todella lähellä pelikenttää.
 
Kaipaisitko jotain baseballista pesäpalloon?
- Ehkä pesäpallokentille voisi tuoda juuri sitä "Amerikan meininkiä" sopivassa mittakaavassa. Nykypäivänä pesäpallon ottelutapahtumiin kannattaisi panostaa nykyistä enemmän. Myös baseballin pelipuvut ovat hienoja "retro-tyylisiä", mutta en tiedä miten ne toimisivat nykypäivän pesäpallossa, päättää Valli.