Naisten puolella käytiin eilen ainoastaan yksi kamppailu. Naisten ottelussa kohtasivat Hippoksella pelasivat Jyväskylän Kirittäret ja Porin Pesäkarhut. Kirittäret voitti ottelun jaksoin 2-0 (3-1, 5-2). Avausjakson juoksuista Kirittärille kaksi löi Tiina Tolonen ja saman verran toi Laura Nuutinen. Toisella jaksolla kotijoukkueesta vahvinten pelasi sisäpelin osalta kunnarin ja kaksi tuotua juoksua kerännyt Mira Kolehmainen, joka ei kuitenkaan saanut palkintoa. Nuutinen palkittiin ykköspalkittuna Kirittäristä ja kakkospalkinolla vahvaa kautta pelaava  Emma Nieminen. Vieraiden parhaana palkittiin kolmoskoppari Carita Toiviainen ja saman puolen polttajana pelissä pelannut Meri Kylänpää.

Miesten puolella käytiin viisi kamppailua. Etelä-Pohjanmaan paikallisottelussa Koskenkorvan Urheilijat saalisti saman maakunnan tähtisikermä Vimpelin Vedolta jakson, kun Koskenkorva hävisi kotiottelunsa jaksoin 1-2 (1-3, 7-0, 0-4). Vieraiden parhaana palkittiin Henri Puputti, kakkospalkinnon sai lyöjätykki Janne Mäkelä. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Mikko Mahlamäki ja kakkospalkinnolla Mikko Haukkala.

Kiteen Rantakentällä värikkään Pohjois-Karjalan paikallisottelun Kiteen Pallo-90:n ja Joensuun Mailan välillä voitti tällä kertaa vierailija jaksoin 0-1 (1-1, 1-3). Kotijoukkueen molemmat juoksut löi Mika Laukkanen. Vieraiden juoksut löivät kaksi mieheen molemmat jokeritykit Sami Joukainen ja Juha Niemi. Kiteeläisryhmän parhaana palkittiin Jussi Hurskainen ja kakkospalkinnolla Sami Partanen. Vieraiden parhaan pelaajan palkinnon nappasi Joukainen ja kakkospalkinnolla Henri Litmanen.

Pohjois-Suomen hyvätasoiseksi ulkopelikamppailuksi kaavailtu ottelu Sotkamon Jymyn ja Pattijoen Urheilijoiden välillä kyseenalaisti lajiasiantuntijoiden ennakot. Sotkamon ulkokentästä valui yhdeksän ja Pattijoen kentästä kolmetoista juoksua. Jaksot eilisen ottelussa menivät Jymylle 2-0 (9-8, 4-1). Kotijoukkueen paras palkintoraadin silmissä oli Roope Korhonen ja kakkospalkinnon arvoinen Toni Kohonen, vieraiden parhaana palkittiin Jussi Kemilä ja kakkospalkinnolla Jarmo Viittanen.

Etelä-Suomen kamppailun pudotuspeliviivan tuntumassa vei Kouvolan Pallonlyöjät, joka voitti Hyvinkään Tahkon Pihkalassa Hyvinkäällä jaksoin 0-1 (4-6, 5-5). Palkintoraati muisti molemmista joukkueista lukkareita. Tahkon parhaana palkittiin lukkari Juha Puhtimäki ja kakkospystin kotijoukkueesta sai Juha Korhonen. Vieraiden parhaana palkittiin Juho Toivola ja kakkospalkinnolla lautasen herrana toiminut Joni Rytkönen.

Seinäjoen JymyJussit haki makoisat vieraspisteet Kankaanpään Mailan vieraana jaksoin 0-2 (1-5, 2-6). Kotijoukkueen parhaana palkittiin Antti Rinnevuori ja kakkospalkinnolla Jussi Kivelä. Ykköspalkinnolla vieraista palkittiin Mikko Vainionpää ja kakkospalkinolla Ville Viita.