1. jakso, 1. vuoropari

Lapuan Virkiä aloitti ensimmäisen sisävuoron Jyväskylän Hippoksella Paula Salorannan kakkospuolen läpilyönnillä, mutta etenemistä ei ykköstä pitemmälle tullut. Tosin seuraavan lyönnin aikana hän paloi kakkoselle. Seuraavina lyöjinä olleet Emmi Viitala ja Elina Mäki eivät päässeet kentälle pirteästi ottelun aloittaneen Noora Patrikaisen pihdeistä. Maaret Ahonen rakensi ajolähdön. Kolmosella Saija-Maria Saaria, Emmi Liikala kakkosella ja Ahonen ykkösellä. Vasemmalta lyövä Janette Lepistö löi kolmospesän tuntumaan, mutta Laura Pohjola poltti etenijän kotipesään. Viimeisellä lyönnillä Lepistö paloi itse ykköspesään ja vuoronvaihto.

Jyväskylän Kirittäret rakensi ajolähdön palottomana Emma Niemiselle. Mira Kolehmainen kolmoselle, Marjukka Urpelainen kakkosella ja Virpi Hukka ykkösellä. Niemisen koukkunäpy ei onnistunut, Kolehmaisesta palo. Seuraava ajolähtö yhdellä palolla Aino-Kaisa Mantereelle: Niemisen ollessa ykkösellä, Hukka kakkosella ja Urpelainen kolmosella - toinen palo. Kolmatta ajolähtöä saapui purkamaan Iina Valkeejärvi ja vuoronvaihto.

2. vuoropari

Toisessa vuoroparissa alkoi Virkiän puhuri puhaltamaan, kun joukkue pelasi pitkän sisävuoron joukkueen nopean ykköskärjen tuodessa juoksut. Ensin Saija-Maria Saari löysi kakkosrajasta tyhjää tilaa ja Saloranta kipitti kotiin, hetkeä myöhemmin harhaheiton hyödynsi Viitala ja Liikala kotiutti Mäen lukemiksi 0-2. Piina jatkui pitkään sisävuorossa, mutta lisäjuoksuja vierailija ei tehnyt. Kirittärien takaa-ajo alkoi heti, kun Aino-Maija Haapamäki löi takaa läpi tyhjään kenttään ja kunnari. 2-3 osuman löi Pohjola ja kotiin riensi Haapamäki. Lisäjuoksuja vuorossa ei nähty, mutta yleisö saatiin lämmitettyä finaaliin.

3. vuoropari

Kolmannessa vuoropssa Virkiän kärjen taival takkusi, mutta joukkueen supernuori Elli Kattelus löi kakkospesästä läpi kunnarin lukemiksi 2-4 ja näyttävävävenetuuletus joukkueen tekemänä Katteluksen kipparoimana piristi vierasyleisöä. Kirtärien tasoittavalla aloitti superpesisuran Jutta Myllyniemi, joka onnistui saamaan itsensä kentälle. Hetkeä myöhemmin Valkeejärvelle oli rakennettu ajo, kun Myllyniemi oli kolmosella, Nieminen kakkosella ja Haapamäki ykkösellä. Valkeejärvi sai onnistumisen ja löi kunnarin. Lukemat taululla yht' äkkiä Kirittärille 6-4. 

4. vuoropari

Sähköä ja säpinää riitti vieläkin, kun ensin Lepistö kotiutti 6-5 kavennuksen. Kotiin tuli Liikala, hetkeä myöhemmin Kattelus kotiutti Laura Kerolan tasoituslukemiksi 6-6.  Saloranta löi kunnarin ajolähdöstä, kolmoselta kotiin kipitti Ahonen ja Lepistö, Eveliina Toppari ei ehtinyt kotiin, mutta Saloranta itse kolmoselle, joten lukemat 6-9. Lisäjuoksuja Kirittäret ei kuitenkaan ensimmäisellä jaksolla saanut aikaiseksi.

2. jakso

Toinen jakso alkoi Kirittärien sisävuorolla. Mira Kolehmainen ei päässyt kentälle. Avausjuoksun Mantere, kotiin riensi Hukka. Tasoittavalla tasoitusjuoksun löi Saari ja kotiin saapui Viitala. Toisessa vuoroparissa Kirittäret ei saaneet tarvimaansa etumatkaa. Sitä vastoin Saloranta juoksi lukemiksi 1-2, kotiuttajana toimi tällä kertaa Viitala. 1-3 lukemat löi Mäki, kotiutuksen takoi Saari kakkosrajasta. Kolmannen alussa Valkeejärvi onnistui kaventamaan lukemiksi 2-3, kotiin tuli jälleen kerran Hukka. Nämä olivat jakson päätöslukemat, joten mestaruus Virkiälle.

Kolmostilanteet 18-22, yleisöä 1457.

Palkitut
Jyväskylän Kirittäret
I Aino-Maija Haapamäki
II Iina Valkeejärvi

Lapuan Virkiä
I Laura Kerola
II Maaret Ahonen

Lapuan Virkiän Suomen mestarit tänä vuonna:  Maaret Ahonen, Elli Kattelus, Laura Kerola, Riina Kerola, Janette Lepistö, Emmi Liikala, Janina Männikkö, Elina Mäki, Henna Peltokangas, Essi Ritola, Saija-Maria Saari, Paula Saloranta, Saara Tiitu, Eveliina Toppari ja Emmi Viitala.

SM-hopeaa Jyväskylän Kirittäret: Kira Andersson, Aino-Maija Haapamäki, Virpi Hukka, Lotta-Riina Hynninen, Annika Jokinen, Viivi Kainlauri, Mira Kolehmainen, Aino-Kaisa Mantere, Emma Nieminen, Noora Patrikainen, Laura Pohjola, Tiina Tolonen, Marjukka Urpelainen, Iina Valkeejärvi ja Vera Vikström.

SM-pronssia Rauman Lukolle: Tiina Andreasen, Ida Henriksson, Jenna Kammi-Rahnasto, Marika Karhu, Miia Karppanen, Enni Kylä-Kause, Karoliina Koski, Meea Lehtinen, Iida Möttönen, Venla Rapila, Mirka Rintamäki, Kaisa-Maija Rosvall,  Sini Strander, Kati Tanhua ja Hanna Väisänen.