En ehdi tulevan viikon aikana kirjoittaa mitään tänne ja tällä viikollakin on ollut erilaisia kiireitä, joten vähemmälle on jäänyt tämä blogi.

Naisten puolella loppuviikosta sunnuntaina on neljä ottelua: Petojussit Seinäjoelta kohtaa Jyväskylän Kirittäret, Länsi-Suomessa Rauman Lukko kohtaa kotonaan Turku Pesiksen, Lappeenrannassa Pesä-Ysien vieraana on Lapuan Virkiä.

Tänään lauantaina pelataan miesten superpesistä Kankaanpään Pohjanlinnan kentällä, kun Kankaanpään Mailan vastustajana on Helsingissä perjantaina yllätystappion kärsinyt Sotkamon Jymy. Toinen ottelu käydään Rännärillä Raahessa, kun Pattijoen Urheilijat kohtaavat sarjajumbon Nurmon Jymyn Seinäjoelta.

Sunnuntaina Saarikentällä sarjakärki Vimpelin Vedon vieraana on Kouvolan Pallonlyöjät. Raahessa tuplaviikonlopun kruunaa vieraana hyvin kauden aloittanut Joensuun Maila. Hyvinkään Pihkalassa Tahkon vieraana on Jyväskylän Kiri ja Ilmajoella Koskenkorvan Urheilijat kohtaavat Kiteen Pallo-90:n.

Ensi viikolla kohtaamisia on miesten otteluiden osalta tiistaina, keskiviikkona, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Naisten puolella on pelejä tiistaita lukuunottamatta samana päivinä kuin miehillä. Antoisia