sunnuntai, 18. kesäkuu 2017

Supervuoro tavoitti pesiskenttien ilopillerin

Jo keväällä kohtasin, 22-vuotiaan Narender Kumarin, mutta haastattelun julkistaminen viivästyi kohtuuttomasti ja asiatkin ovat vanhentuneet, joten päätin päivittää miehen kuulumiset ja kysellä, kuinka viime kuukaudet ovat vierineet tamperelaisessa Manse PP:n joukkueessa. Kumar kuvailee pesäpallokauttaan sanalla superkokemus ja samoin sanoin myös suomalaista kulttuuria.

 

narender_kumar_ramimyllymaa.jpg
Hyväntuulinen Narender Kumar on ilahduttanut alkukesän aikana suomalaisia pesäpallopiirejä.
Kuva: Rami Myllymaa / Riiviö Images

Pesäpallossa hän on oppinut paljon Suomessa uusia asioita, kuinka lyödään, kuinka hyödyntää kenttää, joukkueen suunnitelmaa ja kaikkea. Tällä hetkellä hän haluaa kiittää mahdollisuudestaan pelata Manse PP:ssä Juha Antikaista sekä Jussi Pyysaloa, ketkä antoivat hänelle tämän mahdollisuuden. He ovat hänelle kuin kummisetiä.

Hän on iloinen, että saa olla osa suomalaista pesäpalloperhettä ja kiittää, kuinka kaikki ovat erittäin hyhviä persoonia. Erikoiskiitokset hän haluaa välittää Manse PP:n naispelaajista Nina Taipaleelle ja Jatta Vuoriselle.

Intian maajoukkue tullaan näkemään heinäkuussa MM-kisoissa. Kokoonpanossa nähdään silloin myös Narender Kumar.

sunnuntai, 11. kesäkuu 2017

Aurinko paistaa ja sää suosii

Pesäpallo-otteluita jouduttiin toukokuussa paljon perumaan sääolosuhteiden takia. Lisäksi ensimmäiset ottelut pelattiin sangen värikkäissä olosuhteissa. Täällä Pohjois-Suomessa on vihdoin pelaajia suosivat kelit. Joukkueet pääsevät harjoittelemaan täysipainoisesti ja pelin taso varmasti nousee. Toivoisinkin, että katsojat löytävät peleihin jälleen. 

Vaikka pesäpallo on ulkopeleistä mielestäni parhain katsojalle, on turha mennä sään taakse, jos katsomoon ei löydä. Sää on selityksistä mielestäni surkein, kun omaa joukkuetta tuetaan tai ollaan tukematta. Lisäksi olisi suotavaa, että peleistä ei lähdetä kesken kaiken vaan kannustetaan omia suosikkeja päätösvihellykseen saakka.

Miesten superpesiksessä käydään tänään kolme mielenkiintoista ottelua:
16:00 

Kiteen Pallo-90 vs. Pattijoen Urheilijat (ottelu käydään Juvalla)
Vimpelin Veto vs. Joensuun Maila (kärkiottelu)
17:00 
Oulun Lippo vs. Sotkamon Jymy (takavuosien kilpakumppanit)

Naisten superpesiksessä käydään myös kaksi mielenkiintoista peliä:
klo 16: Jyväskylän Kirittäret - Manse PP (vierailija on päästänyt vähiten tällä kaudella juoksuja ja mestari on herännyt talviuniltaan vähitellen)
klo 18: Lappeenrannan Pesä Ysit - Kajaanin Pallokerho (molemmat ovat aloittaneet kauden ennakoitua epävarmemmin)

torstai, 25. toukokuu 2017

Supervuoron pelaajakortti: Antti-Jussi Toropainen

aj_toropainen_niilohirvonen.jpg

Kuva: Niilo Hirvonen, editointi: Harri Holtinkoski

Kasvatajaseura: Kiteen Pallo-90
Nykyinen seura: Kiteen Pallo-90
Ikä: 22
Rooli: sisäpelissä rooli on monipuolinen. ulkona kilpailen 3-vahdin tontista.

Tätä ei tiedetä minusta: En ole koskaan voittanut mitalisarjaa eli olen aina jäänyt toiseksi tai neljänneksi.

Tarina vuosien varrelta: Joskus junnuna meidän kopparille tuli p^skahätä kesken pelin, niin se vaihdettiin jokeriksi kesken ulkovuoron, onneks oli panokseton peli.

Paras saavutus Lajin parista: A-poikien SM-hopea x2

Kapteeni Sami Partasen kuvaus Antti-Jussi Toropaisesta: "Vanha mestari on pelimies päivin ja öin."

Superpesisura:
61 superpesisottelua
3 kunnaria, 30 lyötyä ja 15 tuotua juoksua.

torstai, 11. toukokuu 2017

Manse PP piti nollilla raumalaisvieraat

Miesten puolella käytiin kaksi ottelua:

Hyvinkään Tahko Sotkamon Jymy 0-1 (1-2, 2-2)
Imatran Pallo-Veikot Kempeleen Kiri 1-2 (0-1, 1-0, 0-1)

Ja sitten päivän pääaiheeseen...

mansepp.jpg        fera.jpg

2-0 (1-0,3-0)

Jo viime kaudella vahvaa ulkopeliä pelannut tamperelaisjoukkue Manse PP, jatkoi vahvuuksillaan, kun joukkue kellisti vakuuttavalla ulkopelillä kaudella 2015 ensimmäisen SM-mitalin saaneen Rauman Lukon jaksoin. Kolmostilanteet: 9-4, kentän laidalle saapui kotijoukkueen voittoputken jatkumista todistamaan 375 katsojaa.

Joukkueista ykköspalkinnon keräsivät tällä kertaa lukkarit, vieraiden parhaana palkittiin lukkari Jenna Kammi-Rahnasto ja kotijoukkueesta Senni Sallinen. Kotijoukkueen tehokkain sisäpelissä oli taitutimainen lyöjä Jatta Vuorinen, joka löi tänään kaksi ja toi yhden juoksun.

Supervuoron pelaajakorttisarjassa julkaistaan tänään sataprosenttisen sisäpelin pelannut, 4/4 kärkilyöntiä kerännyt ja yhden juoksun tuonut Manse PP:n Anniina Kiviharju.

anniinakiviharju_ramimyllymaa2.jpg

Kuva: Rami Myllmaa / Riivö images
Editointi: Harri Holtinkoski

Kasvattajaseura: Kankaanpään Maila
Nykyinen seura: Manse PP
Ikä: 22
Rooli joukkueessa: Kentällä hääräilen polttolinjassa ja vaihtajana/etenijänä,
mutta kopissa istuskelen ja kuuntelen muiden höpinöitä.

Tätä ei pesiskansa tiedä minusta: Teipit tulee vaihdettua mailaan vain kerran kesässä.

Kerro jokin tarina lajin parista vuosien varrelta: 
Yhtenä kautena tuli komeiltua sakkolistan kärjessä, vaikka olenkin aika täsmällinen ja tarkka tavaroistani. 

Paras saavutus lajin parista:
Nousu superpesikseen pelaajana Kankaanpään Mailassa vuonna 2014.

Kapteeni Nina Taipaleen kuvaus Anniina Kiviharjusta: 
1) Anspi on esimerkillinen urheilija ja joukkuepelaaja  jonka asenteesta moni voi ottaa mallia.

Superpesistilastot tässä vaiheessa uraa:

54 superpesisottelua
2 lyötyä juoksua
45  tuotua juoksua
2 B-tyttöjen Itä-Länsi -ottelua (2012 ja 2013)

tiistai, 9. toukokuu 2017

Lappajärven Veikoille tyly oppi sarja-avauksessa

pesakarhut.jpg           logo_LaVe1.jpg

2-0 (4-2, 15-1)

Ennakkosuosikkeihin lukeutuva Porin Pesäkarhut nuiji kauden toisessa ottelussaan, avausotteluaan pelanneen sarjanousija Lappajärven Veikot kotikentällään tylyin lukemin. Viime kaudella vielä ykköspesiksessä pelannut vierailija on vahvistunut, mutta niin on porilaisryhmäkin ennakkokaavailuissa. 

Usein näinä aikoina kuulee siirtojen perusteina, että haluaa siirtyä mahdollisesti menestyvään seuraan. Tapauksia on myös toisenlaisia, kuten Piritta Kärnä, joka palasi kasvattajaseura Lappajärven Veikkoihin seuran noustua superpesikseen. Kärnän uran varrelle on mahtunut useita seuroja: Vimpelin Veto, Ylihärmän Pesis-Junkkarit, Lappeenrannan Pesä Ysit, Rauman Lukko, Kankaanpään Maila ja Seinäjoen Maila-Jussit.

Kärnän tehot olivat viime kaudella Maila-Jusseissa 48 lyötyä juoksua ja 2 tuotua. Runkosarjassa lukemat riittivät lyöjätilastossa viidenteen sijaan. Hänen osuus oli päivän tappikoitoksesta huolimatta merkityksellinen, sillä joukkueensa ykköspalkittu löi joukkueensa kolmesta juoksusta kaksi. Seuran ensimmäisen superpesisjuoksusta mailan varressa vastasi Essi Ritola ja ensimmäisen tuodun juoksun kirjasi Janina Männikkö, joka toi ottelussa kaksi juoksua. Kotijoukkueen tehokkain oli ykköspalkittu jokerivirtuoosi Susanna Puisto, joka löi seitsemän ja toi kaksi juoksua. 

Kolmostilanteet 31-4, yleisöä: 542.

Superpesisdebyytit, 
Porin Pesäkarhut: -
Lappajärven Veikot: Roosa Aho, Kaisa Jaakkola, Jannika Lillunen, Karoliina Luoma-aho ja Riina Rantala. 

Supervuoro jututti pelin jälkeen Porin Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlundia ja Lappajärven Veikkojen kakkospelinjohtaja/fysiikkavalmentaja Markku Lassilaa.

Millainen peli oli?

Sami Österlund, Porin Pesäkarhut: Kylmä sää, mutta silti tehtiin hyvin juoksuja.

Pesäkarhut eivät Österlundin mukaan perhentyneet ennalta vastustajan peliin vaan pyrkivät pelaamaan omaa peliä. 

Miten kuvailisit näkemäsi perusteella sarjanousijan ja teidän nuorimpien pelaajien eroja?

Sami Österlund: Joukkueemme nuoret olivat edellä lajitehokkuudessa, tämä näkyy muun muassa heittämisessä ja pesiltä lähtemisessä. Päivän ottelusta b-ikäisiä joukkueessamme ovat Minttu Vettenranta ja Eveliina Tuominen sekä viime kaudella näiden lisäksi b-ikäinen oli Oona Liimatainen

Lappajärven Veikkojen ensimmäinen superpesisottelu on takana. Vastustaja jyräsi laajalla rintamalla, millainen peli oli verrattuna viime kauteen?

Markku Lassila: Eka jaksolla oltiin hyvin mukana, toisella jaksolla tuli muutama räpylävirhe.

Lappajärven Veikoissa on pelaajia, jotka ovat pelanneet muualla superpesistä, joukkue pyrkii hyödynntämään tätä jatkossa Lassilan sanojen mukaan. Tänäänkin he tiesivät, miten vastustaja tulee pelaamaan, mutta mitaliehdokas löi tänään Lassilan sanojen mukaan hyvin.

Millaisia odotuksia joukkueella on LaVe:n kasvattia Piritta Kärnää kohtaan?

Markku Lassila: Kyllä häneltä vastuunkantoa ja juoksuja, kun kotiutustilanteita tulee. Tänäänkin hän löi kaksi juoksuia.

Millaisiin asioihin kiinnititte huomiota tämän kauden joukkuetta kootessanne?

Markku Lassila: Joukkueessa on viime kauden runko, ihan huippupelaajia emme saaneet joukkueeseen, kun he siirtyvät helposti vaan huippujoukkueiden välillä toisiin. Uskon kuitenkin, että joukkueemme parantaa, kun saadaan harjoittelua alle.

Raportti Porin Pesäkarhujen sivulla:
Pesäkarhut - Lappajärven Veikot