Miesten superpesiksen puolellakin sijoituksista on osa jo selvillä eli sijat 1-3 sekä 8-9. Näin ollen viimeinen kotietupaikka on neljän joukkueen mahdollisuuksissa vielä. Runkosarjan voiton on varmistanut Sotkamon Jymy, kakkossijan Vimpelin Veto ja kolmossijan Joensuun Maila. Jymyn vastustaja tulee olemaan puolivälieriss 2000-luvun alun menestysjoukkue Kiteen Pallo-90 ja Kouvolan Pallonlyöjien runkosarja päättyy ylihuomenna. Maratontaulukossa toisena oleva Jyväskylän Kiri karsii sarjapaikasta eli joidenkin piirien toiveet suurten kaupunkien superpesispaikkakunnista saattaa vähentyä yhdellä. Paikkausta ykköspesiksestä voi tuoda suuri kaupunkien osalta kuopiolainen Puijon Pesis, joka tavoittelee karsintapaikkaa Oulun seudulta olevaa Kempeleen Kiriä vastaan. Toisessa parissa ykköspesiksestä karsintoihin hamuavat Etelä-Karjalasta Imatran Pallo-Veikot ja Satakunnasta Ulvilan Pesä-Veikot.

Ylihuomenna kakkossijan saalistanut Vimpelin Veto kohtaa Pattijoen Urheilijat, jos raahelaiset hakevat Vimpelistä voiton, he ovat varmuudella neljäs kotiedun saalistanut joukkue. Runkosarjan voiton varmistanut Sotkamon Jymy kohtaa kotonaan Alajärven Ankkurit, joka taistelee vielä alempien pudotuspelien kotiedusta. 

Joensuussa runkosarjan päätöskierroksella kohtaavat saman maakunnan joukkueet eli Joensuun Maila ja Kiteen Pallo-90. Kummankin joukkueen sijoitus on jo selvä, saa nähdä, millainen motivaatio joukkueilla on pelata kiivas ottelu maakunnan tämän hetken herruudesta, jos ei tuijoteta sarjataulukkoa. 

Hyvinkään Tahkon vieraaksi Pihkalaan saapuu Kouvolan Pallonlyöjät. Tahkolla on vielä pieni sauma kotietuun, mutta ennen kaikkiea positiiviseen juoksueroon runkosarjassa, joka on tällä hetkellä miinuksen puolella kahdeksan juoksunerran. Jyväskylän Kiri kohtaa Koskenkorvan Urheiljat, joista jälkimmäisellä on Tahkon tavoin saumoja kotietuun. Viimeinen koitos käydään Seinäjoen JymyJussien ja Kankaanpään Mailan välillä.

Viikonlopun tuloskertaus:

8.8.
Koskenkorvan Urheilijat - Kankaanpään Maila 2-0 (4-1, 2-0)

10.8. 
Alajärven Ankkurit - Vimpelin Veto 0-2 (5-6, 1-5)
Kankaanpään Maila - Jyväskylän Kiri 2-0 (1-0, 5-1)
Kiteen Pallo-90 - Hyvinkään Tahko 0-2 (2-4, 3-5)
Koskenkorvan Urheilijat - Seinäjoen JymyJussit 2-0 (7-4, 3-2)
Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila 0-2 (3-4, 4-13)
Pattijoen Urheilijat - Sotkamon Jymy 0-1 (2-2, 0-3)

ja loppuun vielä pieni knoppi tietovisailukysymyksenä: 

Mikä joukkue oli sunnuntaina kuuden vuoden tauon jälkeen superpesistä pelanneen KPL:n lukkarina pelanneen  Stefan Sburaturan viimeinen vastustaja vuonna 2008 pelatessaan jokeripaidassa?