Kahdeksantoista vuotta sitten pelattiin viimeksi Liitto-Lehdistö –ottelu, tämä vuosi on merkillinen ja aikakirjoihin nimensä saava, kun tämä ottelun paluu sijoittuu juuri tähän kauteen. Ottelu tullaan pelaamaan 17.6. Alajärven Kitron stadionilla. Suosittelen ehdottomasti tätä tapahtumaa lajia seuraavalle yleisölle muuallakin kuin Etelä-Pohjanmaalla asuville.

Moni voisi sanoa, että on typerää viedä ottelu ykköspesispaikkakunnalle. Omasta mielestäni valintaa puoltaa muuan seikka. Alajärvi on perinteinen pesäpallokunta. Lisäksi Alajärvi on kaksi kertaa kauden päätteeksi saanut miesten puolella Suomen mestaruuteen oikeuttaneet kultamitalit sekä viisi muuta mitalia. Yksi näkökulma on myös se, että viime kaudella joukkue oli sangen lähellä Superpesistä. Perinteinen hiuskarva erotti joukkueen pääsarjasta. On surullista tosin, että kyseistä arvo-ottelua ei pelata naisten pelinä tällä kaudella, toivottavasti 2012 tässä ollaan jo kehitystä tehty.

Alla Liitto-Lehdistö-ottelun joukkueet (pelaajat julkistamisjärjestyksessä). Liiton valinnat teki kuuluisa Ankkuripelaaja Pekka Peltomäki, tämän jälkeen valintoja lehdistön joukkueeseen teki melkein aikanaan lajin mestaruussarjaa pelannut pelaaja, nykyinen toimittaja Antero Mertaranta. Muutenhan ottelu on mielenkiintoinen siltäkin osin, että jotkut pelaajat pelaavat oman seurajoukkueensa pelaajia vastaan.

Liitto:

Toni Kohonen Sotkamon Jymy, Antti Kuusisto Vimpelin Veto, Aki Orava Sotkamon Jymy, Matti Latvala Kouvolan Pallonlyöjät, Sami Haapakoski Vimpelin Veto, Roope Korhonen Sotkamon Jymy, Henri Puputti Vimpelin Veto, Antti Hartikainen Sotkamon Jymy, Timo Kallio Pattijoen Urheilijat, Tuomas Tallbacka Koskenkorvan Urheilijat, Teemu Isoketo Kankaanpään Maila ja Sami Joukainen, Kouvolan Pallonlyöjät.

Miika Rantatorikka, Vimpelin Veto (pelinjohtaja)
Jussi Haapakoski, Vimpelin Veto (pelinjohtaja)

Lehdistö:

Toni Laakso Kiteen Pallo -90, Sami Partanen, Kouvolan Pallonlyöjät, Juha-Matti Sirviö Joensuun Maila, Juha Korhonen Hyvinkään Tahko, Kosti Rautiainen Sotkamon Jymy, Sami Karjala Kouvolan Pallonlyöjät, Jani Komulainen Sotkamon Jymy, Veli-Pekka Yli-Hirvelä Koskenkorvan Urheilijat, Mikko Haukkala Vimpelin Veto, Hannu Kiukkonen Jyväskylän Kiri, Juho Määttälä Jyväskylän Kiri ja Juha Niemi Koskenkorvan Urheilijat.

Mikko Kuosmanen, Sotkamon Jymy (pelinjohtaja)
Matti Iivarinen, Alajärven Ankkurit (pelinjohtaja)

Tuomarit:
Pelituomari: Peter Laitio, Alavus
Syöttötuomari: Jussi Mäntymaa, Tampere
2-tuomari: Jyri Junnikkala, Nurmo
3-tuomari: Kristian Hirsimäki, Koskenkorva
Takarajatuomari: Joona Etula, Alajärvi