Noin kaksikymmentä astetta lämmintä, epätavallinen kauden aloitussää sotkamolaisille pesäpallon ystäville. Yleensä sää on kauden avauksessa melkein yhtä lähellä kymmentä astetta kuin nollakeliä, mutta tällä kertaa Sotkamon Jymy ja Imatran Pallo-Veikot pelasivat pesäpallokauden avauspisteistä Etelä-Espanjan Fuengirolassa, Pabello Elolan stadionilla. .

Sotkamon Jymy eteni avausjaksolla ensimmäisessä sisävuorossa 3-0 johtoon, mutta sarjanousija Imatran Pallo-Veikot ei suinkaan häkeltynyt vaan kuroi etumatkan juoksun päähän, kunnes Jymy meni jälleen kahden juoksun etumatkalle. Tämäkään ei herättänyt hämmennystä Etelä-Karjalasta olevassa nousijajoukkueessa vaan joukkue tuli tasoihin. Vasta viimeisessä vuoroparissa ratkesi jaksovoitto, kun avausjuoksunkin ottelussa tuonut Jere Vikström saapui kotiin Toni Kohosen lyönnillä. Näin ollen jakso Jymylle lukemin 5-4.

Toinen jakso alkoi tahmeasti molemmilla joukkueilla, kun kumpikaan ryhmä ei saanut ensimmäisessä vuoroparissa juoksutiliä auki. Seuraavassa vuoroparissa Jymyn kone ei enää piiputtanut vaan se takoi viisi juoksua alkaen ykköspalkittu Niko Korhosen kunnarilla tyhjään kenttään. Kolmannessa vuorossa joukkue takoi vielä kaksi juoksua ja neljännen aloittavalla vielä viisi. Jakson päätösjuoksusta vastasivat sotkamolaisjoukkueen osalta avausjakson tapaan Vikström etenijänä ja Kohonen lyöjänä. Jakson päätösjuoksun löi IPV:n ykköspalkittu, lukkari Ville Liukku ja kotiin riensi kolme juoksua ottelussa tuonut Juuso Lattu.

jere_vikstrom_superjymyoy.jpg
Sotkamon Jymyyn Oulun Liposta palannut nopeajalkainen ykkösvahti
Jere Vikström toi avausottelussa heti viisi juoksua.
Kuva: Superjymy

Uusia miehiä tehotilastoihin saapui näin ollen superpesikseen molemmista joukkueista reilusti.

Kolmostilanteet 26-11 Jymylle, yleisöä: 2716.

Palkitut
Sotkamon Jymy

I Niko Korhonen
II Roope Korhonen

Imatran Pallo-Veikot
I Ville Liukku
II Lauri Rönkkö

Seuraavat koitokset käydään 6.5. klo 15.

Kankaanpään Maila - Pattijoen Urheilijat
Kempeleen Kiri - Hyvinkään Tahko
Kiteen Pallo-90 - Oulun Lippo Pesis
Koskenkorvan Urheilijat - Joensuun Maila
Kouvolan Pallonlyöjät - Alajärven Ankkurit
Vimpelin Veto - Seinäjoen JymyJussit