Supervuoroblogi haastatteli hiljattain Suomen Baseball- ja Softball-liiton puheenjohtaja Simopekka Vänskää. Siviilissä Vänskä toimii THL:n  rokoteohjelmayksikön matemaatikkona. Oma innostus lajiin hänellä pohjautuu lapsuudessa vietettyyn Japanin aikaan, missä hänen omat vanhemmat ovat toimineet lähetyssaarnaajina.  Pesäpallon ja Baseballin yhteydet toisen lajin liitossa nähdään: Mailapallopeli, jossa palloa heitetään, otetaan kiinni ja lyödään palloa plus edetään pesillä.

Baseballille kuuluu Suomessa hyvää

Aiemmin Suomi-sarjaa käytiin lajissa pienen joukkuemäärän  SM-sarjana, mutta ensi kesänä sarjan systeemi muuttuu. Pienuudesta huolimatta sarjaan uusien joukkueiden tuleminen on ollut liian suuri haaste.
-  Viime vuosina aloittamamme ”Suomi-sarja” käydään nykyisin turnausmuotoisena, on madaltanut aloituskynnystä. Ensi vuodeksi toivomme uusia seuroja mukaan, aloittaa Simopekka Vänskä.

Lajin näkyvimmät erot pesikseen

Perusidealtaan laji kuitenkin poikkeaa jo merkittävästi pesäpallosta. Syöttämisestä saatu osuma on pesäpallossa huipulla sääntö, vain harvojen poikkeuksien sotkiessa kuvaa.
 -  Pesäpalloa voisi luonnehtia ”lyöntikikkailu” vastaan kenttäpuolustus, kertoo Vänskä.
Baseballin puolella nähdään, että lyönti on enemmän syöttäjän ja lyöjän välinen taistelu.
 - Syöttäjä pyrkii estämään hyvän osuman palloon ja kenttäpelaajat keräävät pallot. Ottelu voi olla huippujännittävä, vaikka kenttätapahtumia ei tulisi lainkaan, jatkaa Vänskä.

Toni Kohosen vierailu lajiin

Tällä kaudella Kouvolan Pallonlyöjissä lukkarina toimiva Toni Kohonenkin on käynyt kävi kokeilemassa baseballia.
 - Toni syötti parissa Suomen EM-karsintaottelussa ja onnistui mainiosti, kehuu Vänskä.

Suomi ja Euroopan Baseball

 - Euroopassa 12 parasta maata pelaavat EM-kisat joka toinen vuosi, tuumaa Vänskä.
Kisojen kaksi heikointa maata karsii aina karsintaryhmässä, missä Suomi on ottanut ajoittain voittoja.  Suomalaisten seurajoukkueiden peleissä tilanne on sama.Pesäpalloväelle Vänskä lähettää lopuksi terveisiä, että paras voittakoon. Suomessa baseballia voi käydä katsomassa pääkaupunkiseudun lisäksi, Tampereella, Riihimäellä ja Pieksämäellä.

Linkit:

Suomen baseball- ja softball –liitto

Baseball Europe