Jyväskylän Hippoksella tarjottiin kotijoukkue Jyväskylän Kirittärille mestaruutta, kun joukkueella oli katkolla mestaruus. Kolmen viime vuoden takainen mestari kuitenkin tasoitti otteluvoitot lukemiksi 2-2, kun Lapuan Virkiä voitti vierasmatsin jaksoin 0-2 (2-4, 0-3).

Virkiällä oli kolmostilanne jo avausvuorossa, mutta joukkue sai juoksutilinsä auki vasta toisessa vuorossa. Ensin Enni Kylä-Kause kotiutti Paula Salorannan ja tovi myöhemmin Maija Kaappola Elina Mäen. Tasoittavassa vuoroparissa Kirittäret kavensi ensin Tiina Tolosen lyönnillä ja Virpi Hukan kotiin juostessa. Emma Niemisen vuoro oli juosta kotiin tasoitusjuoksu, kun Kira Andersson löi juoksun. Jakson viimeisen vuoroparin alussa Kirittärien harhaheitto kostautui ja Saloranta juoksi kotiin lukemiksi 2-3.  Jakson päätöslukemat 2-4 löi Lepistö, joka juoksutti 2-4 lukemiksi Emmi Viitalan.

Toisella jaksolla nähtiin vain kolme juoksua. Avausvuoroparin tasoittavalla Lepistö löi Mäen kotiin, kolmannessa vuoroparissa oli jälleen Kylä-Kausen vuoro, joka löi Salorannan kotiin. Viimeisessä vuorossa Lepistö onnistui kolmannen kerran tänään, kotiin tuli 0-3 jakson loppunumeroiksi Viitala. Kolmostilanteet 8-14, yleisöä: 2175.

Palkitut
Jyväskylän Kirittäret

I Kira Andersson
II Emma Nieminen

Lapuan Virkiä
I Emmi Viitala
II Elina Mäki

Viimeinen ja ratkaiseva finaali käydään Lapualla ensi lauantaina klo 13 alkaen.