Kun koen, että elämässäni on aikaa useammalle kuin yhdelle upealle asialle, voinen sanoa eläväni itselleni sopivalla tavalla ainakin mielenkiintoista elämää. Tämän johdosta en ehtinyt viikonlopun aikana bloggailemaan. Näin ollen on hyvä kerrata silti, miten ovat naisten kuin miesten superpesiksessä ottelut päättyneet ja millaisia asetelmia playoffeja ajatellen on tiedossa jo.

Naisten superpesiksein puolella käydään huomenna runkosarjan päätöskierros ja sijat 1-2 sekä 7-11 ovat jo selvillä. Puolivälierissä kohtaavat ainakin Lapuan Virkiä ja Vuokatin Veto sekä Jyväskylän Kirittäret ja MansenRäpsä. Neljän pisteen sisällä olevat Rauman Lukko, Viinijärven Urheilijat, Porin Pesäkarhut ja Kempeleen Kiri ei sitä vastoin tiedä vielä, ketkä samaisesta ryppäästä kohtaavat puolivälierissä. Näistä joukkueista Lukko on varmistanut kotiedun. Mahdollista on näin nähdä esimerkiksi kiihkeäksi povattavissa oleva sarja satakuntalaisjoukkueiden eli Pesäkarhujen ja Lukon välillä. 

Alemmissa pudotuspeleissä kohtaavat Etelä-Suomen kaksikko eli Vihdin Pallo ja Roihu. Etelä-Karjalan pesäpalloylpeyden eli Lappeenrannan Pesä Ysien kausi päättyy tällä kaudella huomenna runkosarjan päättyessä.

Tuloskertaus:
8.8.

MansenRäpsä - Rauman Lukko 1-2 (6-2, 4-5, 0-0, 3-5)

9.8. 
Jyväskylän Kirittäret - Roihu 2-0 (18-0, 6-0)

10.8. 
MansenRäpsä - Lapuan Virkiä 0-2 (1-2, 1-5)
Rauman Lukko - Lappeenrannan Pesä Ysit 2-1 (2-6, 14-2, 3-2) 
Vihdin Pallo - Kempeleen Kiri 0-1 (2-13, 5-5)
Viinijärven Urheilijat - Roihu 2-0 (1-0, 8-3)
Vuokatin Veto - Porin Pesäkarhut 2-0 (2-1, 7-5)

Huomisen ottelut: Kempeleen Kiri - Viinijärven Urheilijat, Lappeenrannan PesäYsit - Jyväskylän Kirittäret, Lapuan Virkiä - Porin Pesäkarhut, Roihu - Rauman Lukko sekä Vuokatin Veto - MansenRäpsä.