Toisessa lohkossa ensimmäisen ottelun pelasivat Hyvinkään Tahko ja Vimpelin Veto. Pitkän matkan päästä saapuneista joukkueista Veto oli terävämpi ja voitti ottelun jaksoin 2-0 (3-1, 5-2). Vimpeliläisten uusittu lyöntijärjestys oli edelleen käytössä ja kokenut Antti Kuusisto pois kokoonpanosta. Joukkueesta parhaat tehot keräsi numero 4 hihassaan pelannut Henri Puputti, joka löi ja toi kaksi juoksua. Yhden juoksun vähemmän toi numeron pienemmällä hihanumerolla pelannut Sami Haapakoski. Tahkon juoksuista kaksi löi jokeripaidasta Riku Rantanen ja kaksi juoksua toi Pasi Kokkonen.

Sotkamon Jymyn ja Vimpelin Vedon ottelussa pelattiin ennen kaikkea henkisestä asetelmasta seurojen välillä. Monta vuotta juhlat ovat olleet ottelun jälkeen kainuulaisjoukkueen, niin tänäänkin, mutta ehkä lopullinen nauru on vielä tämän viikonlopun osalta nauramatta. Sotkamolaisjoukkue ei antanut juoksun juoksua vimpeliläisille, mutta oma sisäpelikin aukeni vasta toisen jakson toisessa vuorossa. Kokenut Jani Komulainen toi yhden ja löi yhden juoksun. Jaksot Jymylle 1-0 (0-0, 4-0). Kokenut sieppari Tuomo Lönnmark sitä vastoin keräsi 4/4 kärkilyöntiä Vedon joukkueesta. Mies olisi varmaan onnistunut kotiutustilanteissakin, mutta sellaisia ei Lönnmarkilla ottelussa ollut. En yllättyisi, jos Veto viilaisi lyöntijärjestyksen huomsieen otteluunsa vielä siten, että vaihtaisi Mikko Kanalan ja Lönnmarkin paikat toisin päin.

Viimeisessä ottelussa voitto toisi Jymylle finaalipaikan, kolmen pisteen voitto Tahkolle finaalipaikan ja kaikki muut tulokset Tahkolle sijoitusottelun 5-6. Tällä kertaa Tahko puristi voiton kotiutuskisan jälkeen jaksoin 2-1 (2-0, 1-3, 3-2). Tahko onnistui ottelussa mainiosti etenkin pitämään kurissa Jymyn vahvan kotiutusosaaston, sillä harvoin Jymyn tehokkain on Niko Korhonen, joka löi ja toi joukkueelleen yhden juoksun. Toki Korhoselta erityisen vahva onnistuminen viime kesältä on juuri Joensuussa käydystä ottelusta. Tahkon tasaisessa joukkueessa sataprosenttisen sisäpelin pelasi Juha Puhtimäki.  

Viimeisen ottelun tulos merkitsi sitä, että Hyvinkään Tahko pelaa aamupäivällä klo 10 alkaen sijoista 5-6 Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Pronssiottelussa kolme tuntia myöhemmin aloittavat Kiteen Pallo-90 ja Sotkamon Jymy. Finaalissa neljältä pelinsä turnauksen päätöskoitoksessa ottelevat Joensuun Maila ja Vimpelin Veto. Se, mitä sanailua on huomenna luvassa mahdollisesti sotkamolaisjoukkueen ja vimpeliläisjoukkueen välillä mitaliotteluiden välillä, selviää vasta huomenna. Minä en ole huomenna Joensuussa vaan pesäpallokaupunki Imatralla toisen harrastukseni tiimoilta.