Supervuoro ei ajattele pelkästään pesäpallourheilua huippu-urheiluna vaan myös lajia laajemminkin. Tässä sarjassa on tarkoitus esitellä alasarjoissa tapahtuvia juttuja ja pohdiskella niiden merkitystä syvemminkin.

IPV.jpg

Imatran Pallo-Veikot on perustettu 1955. Joukkue on voittanut neljä Suomen mestaruutta. Muuten joukkue on saanut kolme hopeaa ja yhden pronssin.

Tällä hetkellä paikkakunnalla nähdään ajoittain hallipesiksen SM-alkusarjan otteluita. Yksi naisten alkulohko pelataan kokonaan siellä.

Tämän hetken nimekkäimmät superpesiksen IPV:n kasvatit lienevät Toni Laakso ja Miikka Matikka. Aiemmin IPV pelasi kotiottelunsa Linnalan kentällä, mutta nykyisin ottelut pelataan Imatralla Ukonniemen kentällä, joka on esimerkiksi vierasjoukkueen faneja silmällä pitäen kilometrin päässä rautatieasemalta. 

Nuorena jätkänä, kun aloin seuraamaan pesäpalloa, oli eri seuroja ja pelaajia, jotka vakuuttivat otteillaan. IPV tuo mieleeni Jukka Holttisen lukkarityöskentelyn sekä Riku Kytösalmen värikkäät otteet mailan varressa. Jälkimmäistä olen jossain määrin käsitellytkin joskus täällä blogissani. Hänen isänsä Ilpo lienee tunnetuin seuran pelaaja kuitenkin kautta aikaen. Taisinpa leimautua isäni silmissä jopa imatralaisseuran faniksi, tämä tosin ei ollut totuuteen pohjautuva.

Joukkue pelaa tulevana lauantaina ykköspesisturnauksen kotiareenallaan, paikan päällä muina joukkueina ovat: Siilinjärven Pesis, Joensuun Mailan kakkosjoukkue ja Pöytyän Urheilijat.

Joukkueen uusi strategia

Seura on kehittämässä uutta stratergiaa, joka huomioi lasten harrastusmahdollisuuksia pesäpallon parissa.

- Ensi kesänä pesäpallokerhomme ovat maksuttomia ja seura tulee pienentämään nuorempien lasten harrastusmaksuja, toteaa seuran urheilutoiminnanjohtaja Jani Valkeapää. 

Edustusjoukkue tavoittelee ensi kesän päätteeksi paluuta miesten superpesikseen. Alla uutinen Supervuoron julkaisemaan ensimmäiseen kuukauden pesäpallotekoon.

Imatran Pallo-Veikkojen lippujen hinnat kaudelle 2016