Naisten superpesisjoukkueista Jyväskylän Kirittäret, Siilinjärven Pesis, Viinijärven Urheilijat ja Lappeenrannan Pesä-Ysit kävivät eilen Suomen Ateenassa eli Jyväskylässä omaa karsintaturnausta Rauman lopputurnausreissua ajatellen.
Ensimmäiseessä ottelussa Siilinjärven Pesis sai kylmää kyytiä, kun Kirittäret voittivat jaksoin 5-0 ja 9-0 ottelun, näin ollen ottelusta kolme lohkopistettä viime kauden mestareille. Ottelun kärkilyöntiprosentit menivät 66-29 Kirittärille, joten epäselvää ei jäänyt siltäkään osin voittajasta. Kirittärien kohdalla ainoastaan Tiina Tolonen jäi ilman lyötyä tai tuotua juoksua. Mainitsemisen arvoista on, että numerolla 4 pelannut Kaisa Salmela pelasi 100%:n teholla läpi koko ottelun sisällä ja lyöden myös neljä juoksua.
Toisessa ottelussa Pohjois- ja Etelä-Karjala kävi oman voimainkoitoksen. Tällä kertaa Etelä-Karjalasta löytyi votitajaa otteluun jaksolukemin 2-0 (3-2, 3-1). Tiukassa ottelussa kahteen lyötyyn ylsi voittajajoukkue, Lappeenrannan Pesä-Yseistä Susanna Puisto ja Tanja Kimpimäki. Viinijärven Urheilijoista samaan ylsi Salla Pollari.
Seuraavaan otteluun tuli hyvin latautunut savolaislauma, kun Siilinjärven Pesis oli herännyt taisteluun aamun vaikean ottelun jälkeen. Sieppari Inka Pietilä löi savolaisille ottelun molemmat juoksut, tämän riittäessä jaksovoittoon. Ensimmäinen jakso meni SiiPelle lukemin 1-0, toisella jaksolla Pesä-Ysit ottivat 1-3 voiton. Ottelussa Pesä-Ysien kärkietenijä Marjukka Urpelainen löi sadanprosentin teholla kärkilyöntejä. Supervuorossa ei tapahtunut mitään merkittävää, mutta kotiutuskisan Lappeenranta voitti lukemin 1-0.
Viimeistä ottelua Viinijärven Urheilijoiden ja Jyväskylän Kirittärien välillä ei käyty, hallin verkon rikkoutumisen vuoksi. Näin ollen kilpailunjohtoryhmä maantantaina päättää, miten ottelut jatkuvat. Lappeenrannan Pesä-Ysien paikka Raumalla käytävään lopputurnaukseen on varma. Kirittärien sivuilla olevan tiedon mukaan maanantaina on kaksi vaihtoehtoa, joko tulokset jää tällaisinaan voimaan ja silloin Kirittäret pääsevät myös mukaan lopputurnaukseen. Toinen vaihtoehto on alkaa arpomaan jaksojen tuloksia. Viinijärven voittaessa arvassa molemmat jaksot, Kirittäret eivät tule pääsemään Rauman reissulle, muutoin arvonnan mennessä sinne menee Kirittäret.
Miten asiassa pitäisi toimia? En tiedä, bussimatkailun ollessa kallista, herää myös kysymys siitä, tulisko seurojen välillä käydä uusintaottelu joko Joensuun hallissa tai Jyväskylässä. Mene ja tiedä, herrat päättäköön ja olkoon viisaus heidän päätöksissään läsnä.
Kommentit