Viime viikonloppuna Jyväskylän Kiri nappasi A-lohkossa kaksi voittoa. Ensin joukkue kaatoi lauantaina juoksurikkaassa ottelussa Kouvolan Pallonlyöjät jaksoin 2-1 (6-10, 4-3, 4-3). Joukkueen tehomies oli kokenut Jukka Latvala, joka löi joukkueelleen kaksi juoksua ja toi kaksi juoksua.  Kolmeen tuotuun yhden lyödyn juoksun ohella ylsi joukkueesta Ilkka Ylitalo. Vieraista  vahvoja otteita esitti Sasu Toikka, joka löi viisi ja toi yhden juoksun. Kolme juoksua joukkueen juoksuista toi Etelä-Pohjanmaan kasvatit Matti Saukko ja Matias Rinta-aho.

Sunnuntaina pirteä Kiri kellisti vielä kiteeläisvieraat jaksoin 2-0 (5-2, 3-1). Uuden pelinjohtajakaksikon kanssa esiintyneestä Kiteen Pallo-90:stä kaksi juoksua löi Simo Rahunen ja saman verran toi Jere Vikström. Kirin tehopelaajia oli kaksi juoksua lyöneet ja yhden juoksun tuoneet Latvala, Hannu Kiukkonen ja Kalle Virolainen. Samassa alkulohkossa pelaa vielä ennakkosuosikin viittaa kantava hallitseva hallimestari Joensuun Maila.

C-lohkon kamppailuja pelattiin neljä kappaletta viime sunnuntaina Seinäjoella. Puolilta päivin ottelut aloitti C-lohkon joukkueista Seinäjoen JymyJussit ja Pattijoen Urheilijat Raahesta. Kotijoukkue tyrmäsi teräskaupungin vieraat jaksoin 2-0 (4-0, 6-1). Vainionpäät oli viime kausilta tuttuun tapaan pelipäällä. Nuorempi Jukka-Pekka Vainionpää löi viisi juoksua ja iän myötä vaan vetreämmäksi tuleva Mikko Vainionpää neljä joukkueen juoksuista. Pattijokelaisryhmän ainoan juoksun löi Jyri Suhonen ja toi Timo Ehrola

Toisessa kamppailussa Alajärven Ankkurit kiusasi pitkään Sotkamon Jymyä. Lopulta Jymy venyi kuitenkin molemmilla jaksoilla voittoon ja voitti näin ollen ottelun jaksoin 0-2 (3-4, 4-6) lukemin. Ankkureiden paras oli kolme juoksua lyönyt ja kaksi tuonut Kari Kellokoski. Jymyn juoksuista puolet löi jokeripaidassa viime kausina pelannut Jani Komulainen. Kolme juoksuista sitä vastoin kipitti tuojana kotiin Niko Korhonen.

Tämän jälkeen Pattijoen Urheilijat riepotteli alajärveläisryhmän ulkokentästä kaiken kaikkiaan huikeat neljätoista juoksua antamatta omasta ulkokentästä yhtään juoksua. Ottelu päättyi 2-0 (6-0, 8-0) eikä jättänyt arvailuja joukkueiden tämän hetken tasoerosta. PattU:n lukkari Topi Kosonen toi kaksi ja löi viisi juoksua. Vaikeuksissa olleesta Ankkureista ottelun raati palkitsi parhaana Jere Saukon.

Illan puolelle käyneessä viimeisessä ottelussa Seinäjoen JymyJussit voitti Sotkamon Jymyn jaksoin 0-1 (2-2, 1-2). Jukka-Pekka Vainionpää löi JymyJussien kaikki juoksut. Sotkamolaisten juoksuista puolet takoi Immo Rautiainen. Yleisöä illan päätöspelissä oli miltei viisisataa enemmän kuin päivän muissa kamppailuissa eli 865. 

Huomenna pelataan lohkon seuraava ottelu Oulussa, jossa kohtaavat klo 14 alkaen Pattijoen Urheilijat ja Sotkamon Jymy. Ottelu pelataan Ouluhallissa ja sinne on kaikille vapaa pääsy.