No niin... nyt on luvassa odotettu, hehkutettu, monin tavoin hämmennystä aihetuttanut haastattelu. Kyseessä on pisin haastattelu, jonka olen tähän blogiin saanut. Ennen pelaajan mietteitä kuitenkin pieni esittely. Neljä miesten SM-mitalia, seitsemänteen Itä-Länteen valmistautuva, keväällä 35 vuotta täyttänyt, 1685 kärkilyöntiä ennen tätä kautta ja tänäänkin sadan prosentin tehoilla sisäpeli. Aiemmin päivällä muutamalta henkilöltä leikkimielisest kysytty visailu henkilöä koskien erilaisin vihjein tuotti vaan yhden oikean vastauksen. Huomenna taas uusi Itä-Länteen valittu pelaaja.

Jussi Kemilä valmiina etenemään kotipesään. Kuva: Ilkka Kontinaho

Nyt annetaan puheenvuoro tämän hetken kärkilyöntitilaston ja kärkilyöntiprosenttitilaston kymmenen parhaan joukossa olevalle ja seitsemäntoista tuotua juosselle Pattijoen Urheilijoiden Jussi Kemilälle.

1. Mistä sait aikanaan pesiskipinän?

- Varsinaisen kipinän syntymistä tai syytä siihen on vaikea yksilöidä, mutta ala-asteikäisenä pelasimme pesistä isolla kaveriporukalla lähestulkoon jokaisena kesäiltana. Pihapeleillä olen pesäpallon harrastamisen käytännössä aloittanut. Saimme muuten pienen puhelinkierroksen jälkeen lähes aina kasaan kaksi täyttä joukkuetta ja ylikin.

Yhtenä kesänä osallistuin kaverini kanssa pesiskouluun, joka taisi itse asiassa olla ensimmäinen Oulun Lipon järjestämä pesiskoulu. Huom! Se kesti kokonaisuudessaan viikon, mutta harjoituksia oli kahdesti päivässä, joiden välillä oli yhteisruokailu. Sanoisin, että se oli aika intensiivinen jakso ja "hieman" erilainen nykypesiskouluihin verrattuna. Pesiskouluopettajina oli Lipon vanhoja pelimiehiä ja silloisia tähtipelaajia. Diplomi on vieläkin tallessa.

Innokkaimpien kavereiden kanssa kävimme kesäisin lyömässä Oulun Niittyaron kentällä sellaiset 3-4 kertaa päivässä ja 1-1,5 tuntia kerrallaan. Siis päivässä! Jäin myös aina kentän laidalle katsomaan, jos ja kun omanikäisten juniorijoukkueella oli harjoitukset tai pelejä. Eräänä iltana sitten otin ja menin kysymään kyseisen joukkueen valmentajalta, että pääsisinkö minäkin mukaan. Ketään en siitä joukkueesta etukäteen tuntenut, mutta joukkueen valmentaja kertoi nähneensä minut kavereiden kanssa usein lyömässä ja toivotti minut tervetulleeksi seuraaviin harjoituksiin. Siitä se sitten lähti...

Aika normaalia reittiä pitkin olen siis edennyt.

2. Harrastatko tai oletko harrastanut muita lajeja, mitä hyötyjä olet huomannut näistä pesikseen?

- Olen aina harrastanut liikuntaa ja eri lajeja todella monipuolisesti. Sitä myös suosittelen nykyisille lapsille ja nuorille. Lopullista lajivalintaa ei mielestäni tarvitse eikä kannata tehdä niin aikaisin kuin ehkä monessa lajissa tänä päivänä vaadittaisiinkin.

Itse pelasin pesäpallon ohella jääkiekkoa Oulun Kärppien juniorijoukkueissa maalivahtina aina vanhemmaksi B-junioriksi asti. Edelliseen kappaleeseen viitaten, minuakin kehotettiin ja jopa käskettiin tekemään lajivalinta huomattavasti aikaisemmin kuin lopulta tein, mutta enpä tehnyt. Sanoin vain, että kyllä se jollekin toiselle joukkueelle sopii, että pelaan sekä pesäpalloa että jääkiekkoa yhtä aikaa. No, joukkuetta ei tarvinnut kertaakaan vaihtaa... Kesällä pääpaino oli luonnollisesti pesäpallossa ja talvisin jääkiekossa, vaikka molemmissa lajeissa oli harjoituksia käytännössä ympäri vuoden. Syksyllä on itse asiassa tarkoitus käydä kokeilemassa vieläkö kiekot tarttuu hanskaan.

Jääkiekkomaalivahtina piti venytellä paljon ja sitä kautta minusta on tainnut tullakin varsin notkea ja elastinen. Lihasvammoja minulla ei juuri koskaan ole ollut, pieniä jumeja lukuun ottamatta, joten venyttelystä on varmasti ollut paljon hyötyä myös pesäpalloon ja muihin lajeihin.

Olen myös harrastanut pienenä yleisurheilua, mutta se oli minun luonteelle vähän liian yksitoikkoista. Tykkäsinkin enemmän seurata siskojeni kilpailuja kentän laidalta.

Laskettelua olen harrastanut 4-vuotiaasta asti. Nuorena pelasin pari vuotta kilpaa tennistä. Jalkapalloakin pelasin muutaman vuoden, kun kaverinikin pelasivat. Salibandyä olen pelannut opiskelukavereiden kanssa harrastajasarjoissa ja myös divaritasolla. Sulkapalloa pelasin kyllästymiseenkin asti eli todella paljon. Jonkin verran olen myös läpsytellyt pöytätennistä ihan vain harrastusmielessä.

Vuosituhannen vaihteessa innostuin squashista ja sitä onkin tullut pelattua sen jälkeen todella paljon. Squashia voin kyllä suositella pesäpalloilijoille, erityisesti etukenttäpelaajille. Siinä pitää lukea lyöjää ja lyöntiä sekä liikkua nopeasti eri suuntiin. Todella mukava laji!

Oulun vuosina, pelikaverit saivat houkuteltua minut myös golfin pariin. Sille harrastukselle ei tosin ole jäänyt aikaa juuri nimeksikään. Viime kesänä en tainnut ehtiä edes rangelle ja toissa kesänä kiersin yhden täyden kierroksen. Ehkäpä sitä joskus myöhemmin ehtisi...

Kaiken kaikkiaan olen pelannut tai harrastanut lähestulkoon kaikkea missä on jonkinlainen pallo. Sanoisinkin, että monipuolinen liikunnan harrastaminen myös kehittää kokonaisvaltaisesti eri ominaisuuksia; pelisilmää, koordinaatiokykyä, vartalonhallintaa ja lihaksistoa. Kaikesta liikunnasta on siis hyötyä olipa laji tai liikunnan muoto mikä tahansa.

3. Olet urheilijasukua, mitä hyötyjä ja haittoja siitä on sinulle ollut?

- Urheilua meidän perheessä on tosiaan harrastettu aika tavalla ja taustoja voisi tietenkin avata sen verran, että isä pelasi pesäpalloa Oulun Lipossa 60- ja 70-luvulla ja harrasti yleisurheilussa erityisesti pikamatkoja ja pituushyppyä. Pesäpallosta hänellä on taskussaan kaksi Suomen mestaruutta ja yksi etenijäkuninkuus. Äiti on liikkunut runsaasti, mutta mitään tiettyä lajia hän ei ole aktiivisesti harrastanut. Veljeni harrasti nuorena jonkin verran pesäpalloa ja jalkapalloa sekä myöhemmin myös squashia. Hänellä olisi varmasti ollut annettavaa liikunnalle ja urheilulle enemmänkin kuin hänellä oli mahdollisuuksia päästä lahjojaan käyttämään. Molemmat siskoni olivat maajoukkuetason yleisurheilijoita ja ovatkin kovimmat SM-mitalirohmut meidän perheessä. Minä olen sitten kuopuksena kantanut oman korteni kekoon. SM-mitaleja meidän perheessä taitaa olla kaikkien mitalit yhteenlaskettuna pitkästi yli 80.

Siitä, että perheessä on harrastettu liikuntaa ja urheilua korkealla tasolla, on ehdottomasti ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Meillä on aina kannustettu harrastamaan sitä mistä itse on kulloinkin kiinnostunut. Pääasia on aina ollut se, että kunhan vain jotain harrastaa. Minkään tietyn lajin tai harrastuksen pariin ketään ei siis ole koskaan pakotettu ja niin sen mielestäni pitääkin olla. Meillä vanhemmat eivät ole eläneet omia unelmiaan lasten kautta, jota näkee tänä päivänä valitettavan usein tapahtuvan.

Suurin hyöty on ollut varmasti se, että meillä on osattu kannustaa, jakaa tietoa ja ymmärretty mitä harrastaminen korkealla tasolla vaatii. Eikä ne geenitkään varmaan kaikkein huonoimmat ole.

Haittapuolia ei oikeastaan tule edes mieleen. Kouvolassa joku oli tosin huutanut pelin aikana, että "isäsi oli paljon parempi pelaaja". No, sehän tarkoittaa, että kehittymisen varaa vielä on.

4. Millaisena näet Pohjois-Pohjanmaan pesäpalloilun tulevaisuuden?

- Uskon siihen, että Pohjois-Pohjanmaalla on täydet mahdollisuudet saada huipulle useampiakin joukkueita tulevaisuudessa sekä miesten että naisten sarjoissa. Haasteita tietenkin riittää, kuten urheilussa yleisestikin.

Pohjois-Pohjanmaalla nuoremmissa juniorisarjoissa on runsaasti joukkueita ja harrastajia, mutta vanhemmissa junioreissa joukkueiden kasaamisessa on monilla paikkakunnilla jo tekemistä. Kun tullaan C-ikäisiin ja sitä vanhempiin junioreihin, olennaiseksi tekijäksi niin pesäpallon kuin muidenkin lajien tulevaisuuden kannalta muodostuu se, että juniorit saadaan jatkamaan harrastustaan. Yleensä siinä vaiheessa tulee nuorten elämään muitakin kiinnostuksen kohteita ja käy herkästi niin, että jos joku kaveripiiristä syystä tai toisesta lopettaa harrastamisen, niin moni muukin saattaa lopettaa. Tämän vuoksi seuroissa pitäisi olla osaavia ja innostavia valmentajia, jotta nuorten mielenkiinto saadaan säilymään ja heidät saadaan pysymään harrastuksen parissa.

Tänäpäivänä huipulle tähtäävien junioreiden kannalta on myös erittäin tärkeää eri paikkakuntien tarjoamat opiskelumahdollisuudet. Siinä vaiheessa, kun nuori on menossa lukioon tai toisen asteen koulutukseen, paikkakunnan tarjoama kokonaispaketti ratkaisee usein sen, missä lajin harrastamista jatketaan. Sotkamon pesislukio on vetovoimaisuudeltaan hyvä esimerkki. Esimerkiksi Oulun kohdalla ihmetystä herättää se, että pesäpalloilijoilla ei ole edes mahdollisuutta päästä urheilulukioon. Raahen ammattiopistossa muutamat pesäpalloilijat ovat kouluttautuneet ammattiin ja siellä on olemassa urheilulinja ja myös mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto.

Tärkeintä on koko pesäpalloilun kannalta on kuitenkin se, että lajin harrastajamäärät saadaan pidettyä korkealla kaikissa ikäluokissa.

5. Kerro jokin hilpeä lajimuisto.

- Niitä on niin monia, että pitää ihan miettiä, mitä tässä yhteydessä kertoisin. Kerrotaanpa vaikka pari-kolme...

Nurmon Henri Heinäheimo pelasi ensimmäisen Itä-Länsi-ottelunsa Raahessa vuonna 2008. Ensimmäisen Itä-Lännen kunniaksi pelaajille annetaan esittelyjen yhteydessä rintaneula. Normaalistihan se laitetaan tietenkin pelin ajaksi talteen, mutta Henkka otti ja laittoi sen pelipaidan rintaan - eikä mihinkään paidan yläosaan tai kaulukseen, vaan suurin piirtein keskelle rintaa. Ilmeisen onnellisena ensimmäisestä Itä-Länsi-ottelustaan Henri sitten paineli kentällä niin kuin aropupu ja syöksyili siellä täällä niin sisällä kuin ulkonakin. Mietittiin siinä muutaman pelaajan kanssa, että on se kyllä kaheli jätkä, kun neula rinnassa sillä tavalla rymyää. Onneksi neula ei kuitenkaan tökännyt missään tilanteessa nahasta läpi.

Toinen hupainen juttu liittyy tällä kaudella Joensuun Mailan riveissä onnellisten tähtien alla pelaavaan Tuomas Jussilaan, joka on tunnettu kohtuullisen heittokäden lisäksi myös pohjekrampeistaan. Kramppi-Tumppi lempinimeäkin kantava peluri on myös kokeillut erilaisia ennaltaehkäiseviä hoitomuotoja sekä kaikenlaisia rohtoja ja yrttejä estääkseen kramppien syntymisen. Nykyään hän luottaa ruususuolan voimaan, mutta pari kautta aikaisemmin hän söi tai ainakin luuli syövänsä suolakurkkuja ennen pelejä. Puolessa välissä kautta hän ihmetteli, kun krampit ei millään meinanneet loppua, niin hän olikin koko ajan syönyt suolakurkkujen sijaan herkkukurkkuja.

Voisin kait tässä myös kertoa, kun yksi nimeltä mainitsematon pelimies ryhtyi muutama vuosi sitten opettelemaan pomppulyöntiä, niin siitä ei seurannut mitään muuta kuin murtunut ranne.

6. Mitä erehtyminen sinulle merkitsee pelaajana?

- Aurinkokuninkaan prinsiippien mukaan virheen sattuessa täytyy 1) pysähtyä, 2) analysoida, 3) tehdä johtopäätös ja 4) jatkaa matkaa.

Erehtyminen tai virheen tekeminen tarkoittaakin minulle samaa kuin oppiminen.

Esimerkkinä voisin kertoa kaudelta 2008 Sotkamon tekemän jekun, johon ensimmäisellä kerralla menin lankaan eli käytännössä erehdyin pelaamaan heidän toivomallaan tavalla. 1-2-tilanteessa 1-vahtina pelannut Jimi Heikkinen tuli metrin päähän kaaresta ja juoksi ennen lyöntiä ykkösrajaan pois edestä. Takalukijana pelannut Hartikaisen Antti juoksi sillä välin peittämään Jimin auki jättänyttä sektoria. He siis houkuttivat minut lyömään kovan lyönnin "tyhjään" paikkaan ja nappasivat helpon palon taululle. Finaaleissa he yrittivät samaa temppua, mutta silloin löinkin varsilyönnin siihen samaiseen tyhjään paikkaan ja saimme aikaiseksi helpon vaihdon.

Virheistä siis oppii ja pitääkin oppia.

Se pitää kuitenkin muistaa, että aina kyseessä ei kuitenkaan ole virhe, vaan arvoa täytyy myös antaa vastustajan hyvällä suoritukselle.

7. Miten rakennetaan toimiva ikähaitari joukkueeseen?

- Pitkällä aikavälillä joukkueen rakentamisen kannalta on hedelmällistä, että joukkueen vahvuudessa on sekä nuoria että vanhempia pelimiehiä, sillä kokeneemmat pelaajat siirtävät tietotaitoaan nuoremmille pelaajille. Optimaalinen tilannehan olisi tietenkin se, että joukkueeseen saataisiin sitoutettua pelaajia eri ikäryhmistä ja junioreita olisi mahdollista nostaa rinkiin tasaisena jatkumona. Se taas tarkoittaa sitä, että myös vanhemmissa juniorijoukkueissa on riittävästi sekä laatua että määrää ja laadukas valmennus.

Itse pelaavan kokoonpanon rakentaminen on sen sijaan hieman eri juttu. Nuoria toki kannattaa ja pitääkin ajaa niin sanotusti sisään, mutta ei välttämättä tuloksen ehdolla.

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että pelaajan iällä ei ole mitään merkitystä, niin kauan kuin a) fysiikka on kunnossa, b) intoa tekemiseen riittää ja c) nuoremmat eivät mene oikealta ja vasemmalta ohi. Itse aion pelata vielä vuosikausia.

Vastaa asioihin, mitä tulee mieleen?

Pomppulyönti - Aliarvostettu, mutta erittäin hyvä vaihtoehto muiden lyöntien joukossa.

Kasvattajaseura - Sitä seuraa ei ole enään olemassa kuin historian kirjoissa.

Itä-Länsi - Kunnia-asia ja tavoite.

Tunnetila - Rauhallisuus

Luovuus - Pelin kehittäminen

Rännäri - Kotikenttä, joka on vastustajille äärimmäisen vaikea paikka.