Mielenkiintoinen miesten superpesiksen runkosarja loppuu kuluvan viikonvaihteen aikana. Yhdenkään joukkueen sarjasijoitus ei ole vielä selvinnyt. Näin ollen ei voida olla vielä varmoja sen enempää karsijoista, kauden päättäjistä kuin puolivälieräjoukkueiden kotiedun omaavista tai sen enempää kaikista puolivälieräjoukkueistakaan. 

Ainoa, mitä voi tällä hetkellä sanoa on se, että sarjakärjessä on tällä hetkellä Vimpelin Veto, kakkosena Joensuun Maila ja kolmantena Sotkamon Jymy. Nämä joukkueet saavat puolivälieriin kotiedun, mutta järjestys näidenkin kohdalla on vielä runkosarjan loppuun asti auki. Huh huh, sanon jo nyt näin ollen.

Kunnareita nähtiin torstai-iltana joka ottelussa

Pattijoen Urheilijat - Jyväskylän Kiri 1-2 (2-1, 6-7, 0-1)

Pattijoen Rännäriillä nähtiin tänään yksi kunnari, kun kotijoukkueen Tapio Salo onnistui toisella jaksolla. Kirin taistelu tuotti nihkeän avausjakson jälkeen tulosta ja joukkue onnistui pitkän punnretamisen jälkeen kaapimaan kaksi sarjapistettä kotimatkalleen. Supervuoro tavoitti Kirille toisella jaksolla 3-2 ja 3-3 juoksut lyöneen Perttu Hautalan tekemänä. Lisäksi Hautala toi toisen jakson voittojuoksun. 

perttuhautala_kuva_niilohirvonen.jpg
Jyväskylän Kirin Perttu Hautala oli tänään ratkaisujuoksuissa mukana. Kuva: Niilo Hirvonen

Millaista oli tänään Rännärillä pelata?

- Oli monijakoinen peli. Olimme kuusi vuoroparia alakynnessä, mutta olimme lopussa parempia ja hivenen onnekkaampiakin. Mukava on pelata, kun pelissä on panosta!

Löit joukkueen taistelun kannalta tärkeät kavennus- ja tasoitusjuoksun, miten nämä suoritukset teit?

- Ensimmäinen oli merkattu pussari, toinen kopinnosto joka tippui väliin.

Entä vastaavasti toisen jakson voittojuoksu, miten tämä sujui?    

- Ville Kotro roikotti väliin ja minä pääsin tuomaan. Tämä oli muistaakseni voittojuoksu. 

Teillä on nyt kotietu omasta kolmen pisteen voitosta kiinni, onko sinulla pohjalaistaustaisena pelaajjana toiveita, minkä joukkueen haluaisit henkilökohtaisesti puolivälieriin vastujaksi?

- Ei ole. Tietenkin ottaisimme vastaan neljännen tai viidennen sijan mielummin kuin kuudennen sijan, turha sitä on kieltää.

Sotkamon Jymy - Seinäjoen JymyJussit 2-0 (4-1, 12-1)

Sotkamon Jymy moukaroi Etelä-Pohjanmaan vieraiden ulkokenttää tekemällä jokaisessa sisävuorossaan vähintään yhden juoksun. Kainuulaisryhmälle kunnareita takoi Toni Kohonen ja Kosti Rautiainen.

Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 1-2 (3-6, 10-3, 0-4)
Alajärven Kitron stadionilla  joukkueet juoksuttivat puolin ja toisin ulkopelaajia, kun joukkueet tehtailivat kaikkinensa kaksikymmentäkuusi juoksua. Avausjakso meni vieraiden tahtiin, toinen jakso kotijoukkue Alajärven Ankkureiden ja supervuoro taas vieraiden. Näin kaksi pistettä matkasi Kymenlaaksoon ja kotijoukkue saalisti yhden. Kunnareita ottelussa taikuroi KPL:n Sasu Toikka ja Ossi Meriläinen sekä kotioukkueen Sami Mikkolanaho. Supervuoro tavoitti Kouvolan Pallonlyöjien Meriläisen.

Millaista oli Kitrolla tänään pelata?
- Aurinko häiritsi varmasti molemmin puolin, mutta tunnelmaltaan oli hieno pesäpallo-ottelu. Tärkeät pisteet voiton myötä.

eero_pitkanen_kuva_niilohirvonen.jpg
Pelinjohtaja Eero Pitkänen ja Ossi Meriläinen juonivat
ottelun loppuratkaisun Kouvolan Pallonlyöjien hyväksi.

Kuva: Nilo Hirvonen

Onnistuit lyömään ottelun voittojuoksut, miten pelinjohtaja Eero Pitkänen ohjeisti sinua lyöntivuoroosi?
- Mietittiin vaan, että lyödäkkö kumuraa vai ottaa heti, mutta kumura käy tällä hetkellä niin hyvin mailaan, että jätettiin viimeisen varaan.

Lupasiko pelinjohtaja mitään spesiaalia pelin jälkeen tämän päivän voittojuoksusta?
- Eipä se  Eero mitään spesiaalia tällä kertaa luvannut.

Tänään pelattiin myös kamppailua sinun ja Mikkolanahon Samin välillä, esiintyykö lyöjäjokereiden välillä henkistä taistoa näin pudotuspelien alla, kun voitte mahdollisesti kohdata myös puolivälierissä?

-  Aika pitkältihän tuo joukkueen menestys ja lyöjäjokereiden onnistuminen kulkee käsikädessä, mutta eipä siinä sen suurempaa sodankäyntiä ole. Mieluummin vastaan huuteluun muutenkin teoilla.

Pystytkö mielestäsi nollaamaan taustalta tulevan yleisöhuutelun suorituksesi aikana täydellisesti?

- Pakko siihen on pystyä, jos haluaa olla tiukoissa paikoissa rautaa. Jos niitä alkaa kuuntelemaan, niin en usko että voi olla täysin mukana pelissä.

Oliko tänään Alajärvellä yhtään teidän faneja paikalla?
- Kyllä siellä muutamia oli siellä täällä. Mahtava homma.

Millaisia terveisiä haluat lähettää Koplan faneille koskien sunnuntaita?

- Toivottavasti tupa on täynnä, kun pelataan se "kauden tärkein peli" ties monennenko kerran putkeen. Muutenkin paljon hyviä terveisiä kaikille.

Runsas vuosi sitten teillä oli ikimuistoinen paluumatka Alajärven reissulta, onko teillä tarkoitus ottaa uusinta nyt samalla kaavalla?

- Haha, toivotaan että bussi kestää nyt edes yli sen pahamaineisen Saarijärven! Ainoa asia, mikä on varmaa on. että Juho Hacklin ei herää, kävi sitten mitä tahansa.

Onko tästä spekuloitu kuljettajan kanssa, vaihtuuko reitti?

- Ei olla spekuloitu, mutta aamulla siitä oli puhetta pelaajistossa. Kuskit on samat kuin tuolloin, mutta toivottavasti se ei enteile pahaa.

Linkki: Raportti KPL:n viime kauden Alajärven reissun paluumatkan yllätyskäänteestä.