Yhtään miesten puolivälierää en nähnyt, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kentällä ei tapahtunut mitään sellaista, mikä ei olisi ennalta ollut arvattavissa (tosin itse veikkasin yllätyksiä tapahtuvaksi täälläkin). Ennakkoon vahvemmat oli vahvempia eikä yllätyksiä ikävä kyllä nähty. Aiemmin pelattiin kahdeksan parhaan välillä loppusarjaa ja runkosarjan jälkeen neljä parasta eivät välttämättä yltäneetkään välieriin.


Välieräparit Kouvola-Oulu ja Vimpeli-Sotkamo ovat edessä. Vimpelin Vedon porukka uhosi ennen Itä-Länttä, kuinka Itä-Länsi on otteluna kuin Vimpelin Veto – Sotkamon Jymy. Siinä parissa uhoajille kävi kuten usein. Kutina on sellainen, että Etelä-Pohjanmaan Allstarsille käy samoin. Sotkamon ZSKA:lla eli Jymyllä on vahva maakuntansa tuki takana, miten lienee Vimpelillä, joka pudotti toisen pohjalaisporukan puolivälierissä.


Toisen välierän Kouvolan Pallonlyöjät ja Oulun Lippo ovat muuttuneet viime kaudesta jonkin verran. Maakunnan tuki on mielenkiintoista. Oulussa vuosia lajia katsottuna olen huomannut, että Lippoa seurataan maakunnassakin, mutta ei kovin intohimoisesti. Kymenlaaksossa kokemus on samantapainen, että seudulla on myös vahvaa jalkapalloperinnettä kesäisin, etenkin etelässä eikä kotkalaisia varmaan juuri Kouvolassa pesäpallostadionilla näy.


Ennakkoarviot


KPL-Lippo

 

Ulkopeli:
Etukenttä on molemmilla lähes yhtä vahva. Lukkari Toni Kohonen ei ole enää paljoa edellä virkaveljeään Hannu Huuskosta. Huuskonen on viimeistään tällä kaudella näyttänyt kuuluvansa lännen puolella lukkarieliittiin, ykkösvahti Sami Partanen lienee hieman parempi kuin Antti Vihtkari, mutta siepparina Lipon Aki Orava on selvästi parempi kuin Mika-Matti Ojala.  Polttolinjan osastolla KPL:n pelaajista puhutaan enemmän ainakin julkisuudessa.  Lipon kakkospuolella on Markku Hylkilä ja Jouni Itävalo, kolmospuolella Ville-Pekka Jokinen ja Marko Pelkonen.  Kotona aloittavan joukkueen pelaajistossa kakkospuolta tukkivat Matti Latvala ja Sami Karjala, kolmospuolella vastaavaa hommaa hoitavat Jaakko Antila ja Saku Kapanen. Ehkä julkisuustasapaino vastaa myös laatua, mutta oman osaamisensa kanssa tasapainossa ovat ehkä paremmin Lipon pelaajat. Kopparipuolen tehtävät jakautuvat Kouvolassa Juho Hacklinin ja Anssi Lammilan hoidettaviksi, Oulussa on Pattijoen Urheilijoissa hyvää työtä tehnyt pari Timo Vesaluoma ja Tuomas Jussila. Lipon pari on tässä jaossa edellä.

 

Sisäpeli:

Molempien joukkueiden sisäpeli on selkeästi roolitettua ja vahvaa, Lipon materiaali hitusen ehkä laajempi, mutta ykköskärjen osalta KPL on edellä. Näissä peleissä alkaa näkyä joukkueen merkitys enemmän ja enemmän. Kumpi pelinjohtaja uskaltaa luovuutta käyttää enemmän sisäpelaamisessa? Ehkä vastaus on Mikko Hylkilä Kouvolan Pallonlyöjistä. Kokenut Janne Vuorinen tietää jatkuvasti kuitenkin mitä tekee, mutta miten tämä välittyy pelaajille? Sitä en tiedä, niinpä veikkaan Kouvolan menevän niukasti tästä parista finaaliin.

 

ViVe-SoJy

 

Ulkopeli:

Etukentällä Vimpelin Vedossa pelaavat lukkarina Pekka Hietakangas, siepparina Tuomo Lönnmark ja ykkösvahtina Antti Kuusisto. Kolmikko on saanut päälle hurmoksen. Sotkamon Jymyn lukkari Mikko Lahtisella on seurana siepparina Immo Rautiainen ja ykkösvahtina Jimi Heikkinen.  Jimistä on kirjoitettu jopa iltapäivälehtiä myöten, henkistä sodankäyntiä on käyty jo aiemmin kaudella. Kovaa koetusta ei kumpikaan ole vielä kokenut, mutta Sotkamon Jymyllä on kokemuksen tuoma etu viime kauden finaalistakin, tämä on merkittävä asia tällä alueella ja kallistuu siten kainuulaisille.  Vimpelin Vedon kakkosvahtina toimii nuori Mikko Kanala, kolmospesällä Perttu Hautala, polttajana kakkospuolella Sami Haapakoski ja kolmosella Timo Rantatorikka. Polttajien osaamista ei voi kiistää, mutta miten kestää vahtien hermopaine, kun panokset kovenevat. Sotkamolaisilla on koko polttolinja täynnä hurjaa heittovoimaa, kakkosvahti Kosti Rautiainen, kolmosvahti Antti Hartikainen, kolmospolttaja Jani Komulainen ja kakkospolttaja Mikko Kemppainen. Tämäkin osa-alue näyttää ennakkoon vahvemmalta kainuulaisilla. Koppariosasto on mielenkiintoinen, Vimpelin Vedon Henri Puputti kolmosella ja Mikko Haukkala kakkospuolella ovat kovia käsistään ja jaloista nopeita, hyviä näkemään peliä, aivan kuten Sotkamon Jymyn Roope Korhonenkin kakkoskopparina ja yllätykseksi kolmoskopparin tontille tullut ikinuori Jarmo Heikkinen.

 

Sisäpeli:

Molemmat joukkueet voivat olla luottavaisia sisäpelinsä toimivuuteen, kumman otteet alkavat sitten horjumaan mahdollisen tiiviin ulkopelin myötä? Siinä on sisäpelin viisasten kivi. Vimpelin jokeriosasto on huima, mutta niin on Sotkamonkin. Molemmat pelaavat jokeripelaamista tosin hyvin eri tavoin. Suorauhan Juha, Dahlströmin Jere ja Janne Mäkelä Vimpelissä kotiuttavat miehiä. Sotkamolaisten onnistumisprosentit jokeripaidassa eivät puolivälierissä yltäneet samaan luokkaan, mutta heidän monikäyttöisyys on astetta väkevämpi ja mahdollisuus hyödyntää laajempi. Osaamiset ruokkivat osaamista ja nyt on itseluottamus varmasti jo kohdallaan.  Vimpelin pelaajien selkeä roolipelaaminen on sisällä samanlaista kuin 1990-luvun alun Sotkamossa, vuosia on vierinyt siten kaksikymmentä ja Sotkamossa nykyisin tekeminen on toisenlaista – lyhyesti sanottuna: Kaikki tekevät kaikkea, se voi olla tärkeää, kun välierien kovat panokset ottaa huomioon. Näin olettaisin, että Sotkamo menee parista jatkoon, missä vaiheessa Vimpelin Vedon oksa kotona taittuu, se on vaan ajan kysymys.


Välierät alkavat 22.8.2010 klo 13 Vimpelissä ja klo 17 samana päivänä Kouvolassa.