Otanlahden kentällä Raumalla alkoi tämän kauden naisten superpesis. Ensimmäisenä otteluna käytiin Rauman Lukon ja helsinkiläisen Roihu-Pesiksen välillä. Kotijoukkue voitti ottelun lukemin 2-0 (6-2, 2-0)

                                                                                                     Kuvaaja: Juha Koivulaida_henriksson-normal.jpg
Ida Henriksson Rauman Lukosta toi naisten superpesiksen kauden avausjuoksun.
 

Avausjakso

Sisävuorossa aloitti kotijoukkue. Joukkue rakensi heti ensimmäisen kolmostilanteen. jokerietenijä Ida Henrikssonin juostessa kolmoselle. Lieneekö Roihun lukkari Jenni Vinnaria jännittänyt, kun syötti väärät ja Henriksson toi vapaataipaleella tämän kevään avausjuoksun lukemiksi 1-0.  Tasoittavalla vierailijoiden Henni Kauppinen juoksi kolmoselle, mutta ei saanut tuotua juoksua.  Toisessa vuorossa kotijoukkue jäi juoksuitta. Tasoittavalla kotijoukkue sai vieraista kaksi paloa ennen ykköskärkeen siirtymistä. Tämän myötä ykköskärkikin hiipui ja vuoro vaihtui, kun kakkosena pelannut Kauppinen ei onnistunut siirtämään Venla Rapilaa ykköseltä eteenpäin.

Kolmannen vuoroparin alussa raumalaisten kärki toimi kuin taksi ja juoksu numero kaksi kirjattiin lyöjänä Hanna Väisäselle, kotiin riensi Miia Karppanen. Kotijoukkueen kolmannen juoksun toi numerolla kolme hihassaan pelannut Väisänen, Minttu Mäkisen toimiessa kotiuttajana. Nelosen vuoro eli Elina Perkiömäen vuoro oli tuoda lukemiksi 4-0, kotiutuksen löi Mirka Rintamäki. Kakkoskärki rakensi kahden palon ajolähdön Johanna Käköselle. Pesillä viilettäen, kolmosella Iida Möttönen, kakkosella Marjut Rantanen ja ykkösellä Sini Strander. Vuoro kuitenkin vaihtui Johanna Käkösen lyöntivuorolla. Tahmeus ja hyvin ajoitetut lukkarin väärät kuitenkin sotkivat vierailijoiden kolmannen sisävuoron. Avausjakson viimeisen vuoroparin alussa Käkönen toi lukemiksi 5-0, kun kärkietenijä Karppanen antoi mailansa puhua, mitä on superpesis. Väisänen kotiutti Karppasen ja taululla jo 6-0. Hetkeä myöhemmin oli paloton ajolähtö, kun kolmosella oli Emma Nieminen, kakkosella Väisänen ja ykkösellä Perkiömäki. Tiina Andreasenin ensimmäinen yritys johti paloon, minkä Andreasen löi kopin ja haavoittaen näin itsensä lisäksi muut. Roihu rakensi viimeisessä vuorossaan yhden palon ajolähdön, kolmosella Henni Kauppinen, kakkosella Mervi Morgan ja ykkösellä Kaisa Höglund. Ajolähdön purkamisen ja Roihun ensimmäisen superpesisjuoksun tälle kaudelle löi Johanna Pakarinen. Roihun Anna Hellsten kotiutti vielä Suvi Cederqvistin. Kakkoskärjessä oli vielä yhden palon ajolähtö. Jaana Vapaavuori kolmosella, Hellsten kakkosella ja Vinnari ykkösellä. Emilia Huutoniemen purku päätyi kuitenkin paloon ja sen jälkeen haavoittumisiin. Kärkietenijä Rapila vielä pääsi ykköselle, mutta Kauppinen ei saanut häntä eteenpäin. Näin jakso Rauman Lukolle lukemin 6-2, kolmostilanteet 10-5.

Toinen jakso

Toisella jaksolla Roihun Kauppinen juoksi avausvuorossa ensimmäisenä kolmoselle palamatta. Häntä seurasivat vähitellen kakkoselle Morgan ja Höglund ykköselle. Näin oli jälleen yhden palon ajolähtö Pakariselle. Hän ei onnistunut, mutta ajo jatkui. Hellstenkään ei onnistunut, joten vuoron vaihto. Raumalainen "taksi" kulki edelleen, kun Karppanen juoksi kolmoselle, Nieminen kakkoselle  ja Väisänen ykköselle. Paloton ajolähtö Tiina Andreasenille, joka ei onnistunut. Yhden palon ajoa purki Perkiömäki, joka onnistui lyömään jakson avausjuoksun. Kotiin tuli Karppanen. Ajo jatkuu ja purkamaan Mäkinen; Tuloksena tällä kertaa oli koppi ja kenttä tyhjäksi. Kakkoskärjessä kahden palon ajolähtö, kolmosella Möttönen, kakkosella Rantanen ja ykkösellä Strander. Käkösen yritys kuitenkin epäonnistui ja vuoron vaihto. Toisessa vuoroparissavieraat eivät saaneet ihmeitä aikaan,  eikä kyllä kotijoukkuekaan.

Kolmannessa vuoroparissa Roihu rakensi yhden palon ajolähdön Hellstenille; Morgan kolmosella, Höglund kakkosella ja Pakarinen ykköselle. Hellstenin lyöntivuoro kuitenkin päättyi vuoron vaihtoon. 2-0 lukemat löi Andreasen, kotiin kiiruhti Karppanen. Viimeinen vuoropari ja Roihun loppupää lyöntijärjestyksessä kopittelee ja haasteet kärjelle, joka ei kuitenkaan saa tulosta aikaan. Jakso Lukolle 2-0 ja ottelu jaksoin 2-0 myös. Kolmostilanteet 16-8, vapaat 1-0, kärkilyöntiprosentit 57-32. Yleisöä 399.

Palkitut

Rauman Lukko:

I Hanna Väisänen 3-polttaja, 2 lyötyä, 1 tuotu, 6 kärkilyöntiä
II Miia Karppanen 3-koppari,  1 lyöty, neljä tuotua, 6 kärkilyöntiä

Roihu-Pesis, Helsinki

I Henni Kauppinen 2-polttaja, 1tuotu, 4 kärkilyöntiä
II Venla Rapila 3-koppari, 3 kärkilyöntiä